Aikalaisten kirjoituksia
Marttilasta kesäkuun 23. päivä 1880. Jahtiwoutina, kuin olen, en tiedä miten näinä sotaisina aikoina rohkenen tulla yleisön eteen, joko lakitta päin kyyryssä selin, taikka suorana seisoin kaksi sormea ylhäällä ohauksellani, syystä että jahtiwoutien wikana ja huolimattomuutena pidetään että sudet näinä ja edeltäwinä aikoina owat saaneet syödä lapsia. Mutta antakaappas mä puhun teille wähäsen asiasta! Täällä Marttilassa, missä kaikissa asioissa olemme tahtoneet muitten naapuripitäjien edellä rientää, on tänä wuonna esimerkiksi jo pidetty neljä susijahtia. Mutta kuinka? Kaikki turhaan! Kenenkä siinä sitten syynä? Jahtiwoudin kaiketikin! Ensisti kewäällä määräsi armollinen wallesmannimme 5miestä kustakin kylästä yhteen aikaan kolme yötä perätyksin olemaan metsissä hiljaisuudessa kuulustelemassa susien ulwontaa tahi niiden pentujen wikinää ja niistä jotakin wihiä saatua kohta ilmoittamaan asiasta yhden miehen kautta koko kylänjohtajalle, kunnallishallituksen esimiehille, taikka kruununpalwelioille, mitkä arpakapulalla wiiwyttelemättä olisiwat koonneet tarpeellisen määrän miehiä sitä paikkakuntaa, jossa susien läsnäolo oli tietty, piirittämään ja sitten rynnäköllä käymään sotaan susia wastaan ja heille surmaa antamaan. Kaikissa kylissä oli tietysti tätä käskyä noudatettu ja siis yhteen aikaan metsissä wisusti oleskellut kolme yötä 360 miestä. Tulipa sanakin että Koiwukylän kankaalla oli yhdessä joukossa nähty loikertelewan 4 sutta. Tänne arpakapulalla koottiin tunnin kululla 300 miestä. Minun piti etuleiriä johtaa. Tärkeät määräykset wallesmanniltamme saatua, lähdimme hywin hiljaa, sillä ei ääntäkään pitänyt saada kenenkään päästä suustansa, sotaan, warustettuina pyssyillä ja muilla aseilla. Mutta ennen kuin paikalle jouduttiin oli jo hywää melskinää ja ääntä pidetty. Minä raukka koetin järjestää jahtiketjun niin että sudet olisiwat sen keskelle jääneet. Mutta silmäni wältettyä käänsi useampi mies selkänsä keskikohtaa päin ja meni mitä minnekin. Asia käwi sitten niin, ettemme edes saaneet nähdä, sitä wähemmin ampua sutta. Ei ihmettä, sillä waikka kuinka olisi kieltänyt ihmisiä ääntä ja melua pitämästä, niin kiljunta, ampuminen ja muu melske kuului sinnekin. Sudet pötkiwät pakoon ennen kuin paikalle ehdittiin. Tästä nuhteli nimismiehemme yhteisessä kuntakokouksessa piirikuntalaisia ja pyysi heitä yksissä neuwoin ja täydellä innolla rupeemaan sotaan susia wastaan. Nyt pidettiin tämän kuun 20. ja 21. päiwinä yhteinen metsästys Liedon, Pöytyän ja Marttilan pitäjien läpi. Tästä, jos jostakin, piti jotakin tuleman. Kaikki miehet Marttilassa lähtiwät kotoansa niin tyyni että ainoastansa Kosten kappalaisen rengit, raajarikkoiset ja heikot ukot jäiwät kotio. Kaikki kokoonnuimme pitäjän itäpuoliselle rajalle, paitsi kuutta, seitsemää miestä muutamista kylistä, jotka oliwat määrätyt olemaan selkärajoilla isoa jaksoa johtamassa sen paikalle ehdittyä. 1700 miestä läksi tärkeitten määräysten jälkeen kulkemaan punaisilla ja punasen kirjawilla lipuilla warustettujen päällysmiehien johdattamina. Kaikille oli matkaohjelma hywin tarkasti määrätty. Ei kenenkään pitänyt saaman ehtiä toisia edemmäksi eikä jäljemmäksikään jäämän. Kolme mustaa arpakapulaa piti ehtimiseen koko jahti-ajan käymän edestakaisin mies mieheltä ketjussa eli jatkossa ja niin tawoin pitämän miehet kohdallansa. Mutta ei sittenkään luonistanut saada heitä oikein tottelemaan. Ja mahdotontapa se onkin, sillä piirikunnassamme löytyy soita, rahkoja ja newoja, mitkä owat usiampia wirstoja awarat, eikä niiden yli taitaneet miehet mennä järjestyksessä, waikka sudet ja niiden pennut olisiwat kuinka naukuneet. Koko tämä suuri, raskas työ meni siis hukkaan! Mutta tietysti Liedon pitäjäläiset tekiwät tämän jahdin niin laimeasti ettei parempaa loppua ollut odottamistakaan. Sudet juoksiwat edellämme - ja niiden piti saaman wastustuksen lieto- ja pöyhyäläisiltä; mutta mitä pilaa! Ei petojen päähän pöllähtänyt pötkiä loikerellen maanteitä myöden. Älkäät siis enää huutaka jahtiwoutien wioiksi sitä jos susi lapsia syö! Kansalliswelwollisuuteni tiedän aiwan hywin olewan kaikin keinoin koettaa tappaa tälläisia inhottawia raatelewaisia eläwiä, mutta kuinka muutama ihminen woi isoissa jahteissa tottumattoman wäen kanssa mitään toimeen saada, jollei itse kansa halukkaasti tahdo ryhtyä petojen tappamiseen. Walittakaat hywästi jahtiwoutien laiminlyömisestä wirkatoimissaan ja lukekaat sitten wasta 9 § ja 10 § keisarillisista asetuksista metsästyksestä ja otuksen pyynnöstä Suomessa helmikuun 10. päivältä 1868, niin ehkä äänenne lankee ja waikenette huutamasta. En myös ihmettelemättä woi olla siitä laimeudesta ja huolettomuudesta, kun Turun kaupungissa asuwat metsästäjätkin osottiwat poissaolollansa tästä äsken kerrotusta jahdista. Mutta muistanpa asian. Ei ole heidän syynsä että sudet lapsia syöwät, sillä on tietystihän ei Turussa ele wielä sellaista tapahtunut. Mutta teidän huolimattomuudeksenne, hywät herrat, toiwon saada lukea ett'ette rautatietse tulleet Kyrön asemalle ja sieltä hajottaneet itsenne sinne tänne wakoilijoiksi jahtijakson sisäpuolella. kyllä olette hywiä miehiä manterella toisia pauhaamassa, kuin toiset merellä haaksirikon tekewät. Mutta oletteko nyt täyttäneet kansalliswelwollisuutenne? Olette kaiketi, kosk'emme ole kuulleet että sudet owat lapsianne syöneet! Nyt taas kumarran ja olen nöyrin jahtiwoutinne!
Sanomia Turusta 79 13.7.1880, 3 (lehti toivoi, ettei yksityisiä asioita kerrottaisi niin laveasti).
Kuinka kauan saawat sudet syödä lapsiamme? Laitilan, Paimion ja Wehmaan pitäjäläisille. Kansalaiset! Kolminkertainen hirmutyö on tapahtunut teidän seuduillanne. Kahden wiikon kuluessa owat sudet tappaneet kolme lasta. Jos lisäksi luetaan peto-eläinten onnettomat uhrit wiime wuonna, niin on maallamme se suru ja se häpeä, että wähemmän kuin kahden wuoden aikana on walittaminen 10, tietää kymmenen, niin kauheata tapausta.*185 Tämänlaista ei ole tiettäwästi koskaan ennen tapahtanut meidän eikä missään siwistyneessä maassa. Niin ei woi, niin ei saa enää tapahtua. Jos niin wastakin tapahtuu, on se saatawa meidät häwiättömään häpiään. Kaikki inhimilliset tunteemme kuohuwat; kysytään, willejäkö asuu siinä maassa, missä moista woi tapahtua, onko miehuutta ja mieltä, lakia ja järjestystä, yhteiskuntaa ja hallitusta siinä maassa, joka ei edes kykene suojelemaan turwattomia lapsiansa petoeläimiltä. Ulkomaan sanomalehdet halukkaasti hakewat semmoisia uutisia, jotka nostawat karwat pystyyn heidän lukijainsa päässä. Harwoin saadaan niissä lukea mitään meidän maasta; mutta jok'ainoa kertomus lapsesta, jonka sudet owat Suomessa syöneet, on kiertänyt Euroopan sanomalehdissä. Tällä hetkellä luetaan Laitilan, Paimion ja Wehmaan nimet kaikkialla meidän maailmanosassa ja kaikkialla herättäwät ne inhoa. Se on surkeata, se saattaa maamme pahaan maineeseen, se tekee meidät kurjiksi Euroopan silmissä. Tapaturmia saattaa tapahtua kaikkialla. Mutta kun moisia inhottawia ja siwistyneissä maissa melkein kuulumattomia kohtauksia tapahtuu toinen toisen perästä, kun niitä tapahtuu kymmenen kertaa wähän ajan kuluessa, silloin ei käy wälttäminen, että synkkä warjo kohtaa sitä maata, ja erittäin niitä osia maasta, missä sen laista saattaa tapahtua. Täytyyhän ajatella, että ensimmäinen onnettomuus oli waroitukseksi, että järkewä ja woimakas kansa, kansa, jolla on inhimilliset tunteet ja wähäkin isänmaan rakkautta, tämän ensimmäisen onnettomuuden jälkeen olisi ponnistanut kaikki woimansa estääkseen sitä toiste tapahtumasta. Mutta kun aiwan sama jälleen tapahtuu ja taas uudestaan kymmenen kertaa perätysten, mitä on senlaisesta kansasta ajatteleminen? Mainitaksemme ainoastaan nuo kolme wiimeksi tapahtunutta onnettomuutta, jotka arwattawasti sama werenhimoinen peto sai aikaan, eikö ole ajatteleminen, että jos muutamia taitawia ja urhoollisia metsämiehiä kohta onnettomuuden jälkeen Laitilassa olisi lähtenyt petoa takaa ajamaan, onnettomuus Paimiossa olisi woitu estää? Jos kohta tämän tapauksen jälkeen jotkut miehet Paimiosta olisiwat leppymättä wainonneet samaa petoa, eikö olisi kolmatta onnettomuutta Wehmaalla silloin käynyt estäminen? Ja jos kohta tämän kolmannen häpeäpilkun jälkeen muutamia miehiä Wehmaalta olisi lähtenyt liikkeelle samalla tarkoituksella ja päättäen olla pysähtymättä ennen kuin murhaaja on surmansa saanut, eiwätkö he silloin olisi neljättä onnettomuutta estäneet? Mutta juuri sentähden että niin, niin kuin on syytä päättää, ei ole tapahtunut, juuri sentähden että näiden kolmen pitäjän asukkaat sekä kansa niissä muissakin pitäjissä, missä samanlaiset tapaukset ennen owat tapahtuneet, joko owat olleet mihinkään toimeen ryhtymättä, taika ryhtyneet puolinaisiin ja tehottomiin toimiin petojen hävittämiseksi, sen tähden että owat luottaneet toisiinsa tahi kruununpalwelijoihin ja tyytyneet meluawaan sudenajoon tahi hajanaisiin ja yksinäisiin pauloihin ja metsästysretkiin, ilman koko wäestön tehokasta osanottoa, sen tähden on maamme joutunut häpeään, sen tähden on taas ennen pitkää odottaminen sanomaa samanlaisesta kauheasta tapauksesta jossakin naapuripitäjässä! Niin saattaa onnettomuus, huolimattomuuden kautta ja kun on totuttu luottamaan muihin, muuttua rikokseksi. Yhdeksän näiden kymmenen lapsen werestä huutaa taiwaalle heidän kansalaisiansa wastaan. Kuka heidät kostaa? Kuka estää uusia uhreja? Ja mitkä wanhimmat tulewat tämän perästä wääntämään käsiänsä lapsensa rewittyin jäännösten wieressä? Kenties juuri ne, jotka kewytmielisesti surkutellen sanowat: mitä woimme me tehdä? Senlainen on se yhteinen edeswastaus, joka unohdetaan. Tästä lähin ei woi mikään ikä tahi äiti tässä maassa olla turwallisna lapsensa puolesta, kun tämä poikistuu muutamia askeleita kodin kynnykseltä. Woimakas ja mielewä kansa ei niin menettele. Englantilaiset eiwät ottaneet lewätäkseen ennen kuin oliwat tappaneet maastansa wiimeisenkin suden. Tosi on, että he asuwat saaressa, ja me emme woi toiwoa, niin kuin he, että wiimeinenkin murhaaja häwitetyksi saadaan. Mutta Ruotsissa ja Wenäjällä on isommat metsät kun tuossa taajaan asutussa Turun läänissä; miksi ei siellä 20 wuoden kuluessa ole tapahtunut niin monta lapsenryöstöä, kuin täällä kahden? Missä tapahtunut on mitä meidän maassa on tapahtunut, siellä on jotain mädännyttä, joko lainsäädännössä, hallinnossa, kansassa taikka, mitä on luultawin, kaikissa kolmessa. Woimme kääntyä hallituksen ja kruununpalwelijain puoleen taikka, mikä parempi olisi, itse kunkin kansalaisen puoleen, ketään unohtamatta, ei meitäkään, jotka tätä kirjoitamme, ja kysyä: olemmeko täyttäneet welwollisuutemme? Woimmeko puhdistaa kätemme näiden kymmenen lapsen haudalla, joita meidän olisi ollut welwollisuus suojella ja puolustaa heidän turwattomassa wiattomuudessaan? Mutta me käännymme nyt teidän puoleen, kansalaiset, Laitilassa, Paimiossa ja Wehmaalla, ei sen wuoksi, että moitimme teitä enemmin kuiin muita tahi itseämme eikä sen wuoksi että luulemme teidän surkuttelewan onnettomuutta wähemmin kuin me, waan sen wuoksi, että nämä surkeat kohtaukset owat tapahtuneet teidän alueellanne ja, niin sanoen, teidän silmienne edessä. Koska niin on tapahtunut, koska teidän seutujanne nyt maailmassa huudetaan petoeläinten ja willien pesäksi, sen tähden on nyt teidän welwollisuus antaa kansalaisillenne hywä esimerkki miehuudesta ja toimesta. Mitä teette Te, sen häpeän poistamiseksi, jota teidän kotiseutujanne painaa? Sanokaa se meille; me waadimme sitä maamme ja kaikkien sen lasten, kaikkien wanhempien nimessä. Mitä Te teette? Sanokaa se meille, jotta teissä esikuwan saisimme! Älkää tuoko esiin puolinaisia toimia! Älkää pyyttäkö toinen toista ja kaikki kruunun wäkeä! Jokainen puolestaan ja kaikki yhteisesti! Eikö ole teidän joukossanne yhtä tai useampia, jotka wannowat olewansa rauhaa ja lepoa etsimättä, kunnes owat kostaneet ne hirmutyöt, jotka teidän silmienne edessä owat tapahtuneet, ja siten suojelleet teidän omia ja naapuripitäjien lapsia samanlaiselta onnettomuudelta, niin sanomme, että Te ette ole tehneet kylläksi, poistaaksenne kotiseutujenne häpeän. Mutta jos on moisia miehiä yksi tahi useampi - ja Jumala suokoon että niitä on! - Niin sanomme wielä, että Te ette ole tehneet kylläksi, jos ei jokainen isä ja äiti, jokainen mies ja nainen teidän keskuudessanne auta, kehoita ja palkitse näitä miehiä, jotka owat ottaneet täyttääkseen teidän yhteisen welwollisuutenne. Emme ehdoita mitään erityisiä keinoja; walitkaa itse! Ehdoituksia ja keinoja on tarpeeksi; puuttuu waan woimaa, tointa, yksimielisyyttä ja etenkin yhteisen edeswastauksen mahtawaa tuntoa, jotta itse kukin katsoisi welwollisuudekseen suojella maansa kunniaa ja muiden kotirauhaa niin kuin hän omaansa suojelee! Kansalaiset! Emme pyydä loukata tai moittia teitä; pidämme teitä yhtä hywinä kansalaisina kuin itseämme. Mutta sitten kun kahdenkymmenen kuukauden kuluessa olemme nähneet niin kauhistuttawia hirmutöitä tapahtuwan maassamme, täytyy meidän teidän edessänne, jotka olette olleet niiden wiimeiset ja lähimmät näkijät, panna ihmiskunnan nimessä wastalause niiden johdosta. Kuulkaa ääntämme, sillä se kaikuu jokaisen isän ja äidin sydämestä. Suojelkaa lapsiamme, armaita lapsiamme; kostakaa uhrien weri, kostakaa maamme kunnia! - Suomalaisia wanhempia.
*Kansanvalistus-seuran kalenteri vuodelta 1883 kertoo, että ensimmäinen lapsiuhri joutui suden saaliiksi 29.5.1879. Siksi uhrien lukumäärä on tässä kohtaa on 10.
Sanomia Turusta 126 30.10.1880, 2-3.
Susien tuhotöistä. Tawan takaa luemme sanomalehdissä kuinka susi on syönyt lapsen. Lyhyessä ajassa on se wienyt yhden Laitilasta, yhden Paimiosta ja yhden
Wehmaalta. Wiime Hämäläisestä luimme taas kuinka yksi poika on töintuskin saatu pelastetuksi suden suusta.* Se on tosiaankin hirwittäwää, ja johonkin keinoon pitäisi meidän maassamme ryhdyttämän, että tästä loppu tulisi. Ei yhtäkään niistä toimista, joita on koetettu, ole hawaittu riittäwästi tuottamaan täydellisesti auttawaa seurausta. Tosin tapetaan susi siellä, toinen täällä joko myrkyllä tai ampumalla taikka jollain muulla tawalla. Wälin pidetään jahti ja ajetaan pois sudet yhdestä pitäjästä toiseen. Tapporahoja on niin ikään koroitettu, waan meidän mielestämme jotenkin niukalta. Niitäkin on jo kaswanut, jotka owat ottaneet erityiseksi ammatikseksensa etsiä kewäisin suden pesiä ja surmatakseksansa niiden penikoita. Luulimme sen parhaaksi keinoksi tässä hädässä, waan näemme nyt, ettei se kumminkaan wielä ole tuonut helpotusta. Olemme kerran maininneet, että noin kolmekymmentä wuotta sitten susi Kiwennawan pitäjässä, lähellä Wenäjän rajaa, söi useita lapsia. Nyt tietää Helsingfors Dagblad muistawansa, että sinne kutsuttiin sotawäkeä karkoittamaan petoja pois. Ja jos niin on laita, niin oli se tehokas apu. Sillä aina siitä myöden ei ole susista mitään kuultu Kiwennawan pitäjässä. Sen wuoksi esittelee mainittu lehti, että nytkin käytettäisiin sotawäkeä perkaamaan Turun läänin noista ankarista ihmisten wihamiehistä. Eikä meidän ole siihen mitään sanottawaa, jos wain se keino auttaa. Näinä aikoina on Helsingin sanomalehdissä ollut jonkinmoinen kehoitushuuto Suomen kansalle ryhtymään tehokkaampiin toimiin kuin tähän asti, mitä susien häwittämiseen tulee. Mainitun kehoituksen alla on nimimerkkinä "Lasten wanhempia", luultawasti Helsingistä. Kehoituskirjeessä pyydetään Wehmaan, Paimion ja Laitilan miehiä, etteiwät ole sen enempää tehneet, waikka sudet owat heiltä lapsia wieneet. Mahdollista on, että sanottuin miesten olisi käynyt lähteä itse kunkin huoneestansa ajamaan petoa takaa. Mutta ei ole sillä sanottu, että he olisiwat sitä saawuttaneet. Hywä on pääkaupungin turwallisuudesta syyttää syyllisiä; mutta emme siinä kehoituksessa kumminkaan näe minkäänlaista neuwoa, mitä olisi todellakin tehtäwä. Se neuwo, että miesten pitäisi häpeämän saamattomuuttansa ja lähtemän metsään, ei yksistään riitä. Olisi ollut sanottawa, mitä heidän siellä tulee tehdä. Pelkillä reklamationeilla ei mitään tehokasta matkaan saada. Sillä mitä hywää siitä olisi, jos Wehmaan miehet lähtisiwätkin. Se olisi tawallinen jahti, joka luultawasti ei tuottaisi suurempaa hyötyä kuin jahdit ennestään. Mutta kehoitushuuto wiittaa yhtä seikkaa, jota mekin olemme pari kertaa maininneet. Siinä sanotaan, että kuka tiesi lainsäädännössä on jotain wikaa. Me luulemme ja olemme jo melkein waltuutetut, että uudet jahtilait owat waikuttaneet sen, mistä nyt walitetaan. Sudet owat saaneet kewäisin rauhassa pitää pesiänsä siellä, kuhunka ei he ennen rohjenneet saapua. Kun paljaan sportin tähden rauhoitetaan sudetkin, niin on tietysti seurauksena se, mitä nyt nähdään melkein joka päiwä. Tosin tulisi wapaasta metsästämisestä se wahinko, että samassa kuin sudet katoaisi, wähenisiwät myöskin metsot, teeret, pyyt - ja nuo erittäin suositut jänikset. Mutta ihmislapset owat mielestämme paljon kalliimpia kuin jänikset. Eikä mikään metsäriistan hinta ole kallis, jos sillä lunastetaan ihmisten lapsia joutumasta sutten uhriksi. Ja waikka kaikki otukset katoaisiwat metsistämme, jos sillä kaupalla saataisiin sudet karkoitetuksi, niin ei sekään hinta olisi kallis. Mutta uudet metsälait owat säätyjen ja hallituksen yhteiset säädännöt. Niitä ei siis käy poistaminen muulla tawalla kuin waltiopäiwillä. Ja sinne on wielä pitkä aika, ennen kuin säädyt taas kokoontuwat. Waan jos keino pelastaisi ihmisiä joutumasta petojen uhriksi, niin ei sekään olisi mielestämme paljon waadittu, että säädyt kokoontuisiwat wäliaikaisille waltiopäiwille lakkauttamaan heti nuot nykyänsä woimassa olewat jahtilait. Mutta hätä on todellakin niin suuri, että huomispäiwänä on toimiin ryhdyttäwä. Sen tähden, jos jotain toiwotaan matkaan saatawan sotawäen awulla, niin ryhdyttäköön heti toimeen. Eikö sotawäkeä ole meillä torjumassa sisällisiä ja ulkomaisia wihamiehiä. Ja sudet owat tätä nykyä meillä todellisia nihilistejä. Siis esittelisimme, että heti koetettaisiin, mitä sotajoukot woisiwat matkaan saada meidän metsistämme. Toiwomme, että he nyt tekewät saman työn kuin niihin aikoihin, jolloin sudet Kiwennawalla söiwät lapsia. Ja kun tämä wäliaikainen apu on auttanut, ryhdyttäköön sitten niin pian kuin mahdollista metsästyslakien muodostamiseen siihen suuntaan, ettei susien sallita rauhassa asua ja askaroida kyläimme ja asuntoimme lähellä.
*Halikon tapaus, jossa poika on todennäköisesti ollut Ida Laakso.
Hämäläinen 88 3.11.1880, 2
Turusta. Niin kuin lukijamme kai huomasiwat oli asiaa harrastawia kutsuttu kokoukseen tämän kuun 2. päivänä keskustelemaan niistä toimista, joihinka on ryhtyminen lapsia raatelewain susien häwittämiseksi. Kosolta olikin saapunut osanottajia tähän kokoukseen, erittäin oliwat kaupunkimme ja sen läheisyyden metsästäjät jotenkin miehissä tulleet kokoukseen. Myöskin tuli keskustelu, jota wilkkaaksi ja useat puhujat lausuiwat kokemuksensa ja mielipiteensä asiassa. Monta ehdoitusta tehtiin ja erityisiä tapoja ilmoitettiin, mitenkä susia menestyksellä pyydettäisiin ja estettäisiin tekemästä hirwittäwiä tuhojansa. Sitten kun keskustelua oli jonkun ajan kestänyt yhtyiwät läsnäolewat talousseuran sihteerin, maisteri Ernst Rönnbädin tekemään ehdoitukseen, että walittaisiin komitea, joka saisi tehtäwäksensä wiipymättä ryhtyä seuraawiin toimiin: 1) tässä ja muissa läänin kunnissa toimeenpanna rahankeräyksiä, jotta saataisiin waroja allamainittuihin tarkoituksiin; 2) päätettiin Karjalasta tänne hankkia taitawia sudenpyytäjiä ja hiihtäjiä petojamme häwittämään. Nämät karjalaiset saawat wapaan matkan tänne ja ylläpitoa Turussa sekä itse pitää tapporahat; 3) ostaa kelwollisia pyssyjä, jotka niillä paikkakunnilla, missä sudet owat tuhotöitään tehneet, jaettaisiin petojen pyytämiseen harjaantuneille henkilöille, jotka kelwollisen ampumaneuwojen puutteessa eiwät ole menestyneet toimessaan; 4) lähettää pätewä henkilö panemaan myrkytettyjä raatoja sopiwille paikoille, niillä tienoilla, missä sudet owat raadelleet lapsia ja tämmöisten myrkyllä walmistettujen raatojen asettamisessa metsiin käyttää kaikellaisia warokeinoja; 5) toimeen panna niissä läänin osissa, joita sudet enimmiten owat uhanneet, susitarhain ja susikuoppain rakentamista sekä lewittää niin laajalle kuin mahdollista tietoja sudenpyyntikeinojen järjestämisessä ja käyttämisessä.
Sanomia turusta 128 4.11.1880, 1.
Turusta. Ennen ja nyt. Ei ihme, jos kaikkein mielet owat täynnä ajatuksia susista ja mitenkä niitä parahiten häwitettäisiin, eikä ihmettä siis, jos minäkin otan asiasta wähän puhuakseni. Sen minun heti täytyy myöntää, että olen kaupungissa syntynyt ja elänyt, joten en tiedä suden pyynnistä paljoa, enkä kansanelämästä maankylissä liikoja, syystä alankin kyhäykseni samoilla sanoilla kuin useat kirjeenwaihtajat: "kun ei lihawat laula, laulan minä laiha poika". Mutta susista pitäkin minun puhuman. Susista ennen ja nyt, mitä se tahtoo sanoa? Tahdon wähäsen kertoa, mitenkä susia ennen kohdeltiin ja mitenkä niitä nyt kohdellaan näillä paikkakunnilla. Muista maissa owat sudet kadonneet sen mukaan kuin siwistys on lewinnyt, mutta täällä näyttää käywän päinwastoin. Kun nyt wihdoin wiimein on saatu Länsi-Suomen paikkakunnat perustamaan kansakouluja, rupeewat sudet wähentämään niihin tulewaa oppilaslukua. Kenties meidän wieläkin lukuisat "hölmöläisemme" tässä näkewät hywän syyn kansakouluja wastustaaksensa; muuta kelwollista semmoista he tuskin enää woinewat esiin tuoda. Mutta syy on tietysti, ei kansakoulun, waan juuri niiden, jotka eiwät ole kansakoulua käyneet. He owat muka pysywinään esi-isäin tawoissa, he eivät salli mitään muutoksia tapahtuwan, he eiwät tahdo tulla uusiin suhteisin. Mutta he owat toki muuttuneet, ja heidän huomaamatta owat olonsa tulleet toisenlaisiksi. Ennen ei oltu ja eletty, niin kuin nyt. Muistelkaamme wähäsen, mitenkä ennen oltiin. Niin silloin puhuttiin wielä pyssymiehistä, petojen pyytäjistä, niitä oli melkein joka kylässä yksi, wälin useampikin ja kustakin talossa oli pyssyjä ja keihäitä, joita käytettiin taitawasti, kun tarwe waatei, kun pedot rupesiwat ahdistamaan. Asianomaiset jahtiwoudit toimeen paniwat sudenajoa alueillaan ja niihin ottiwat asianomaiset osaa kaikella innolla. Silloin menestyiwät sudenajot, mutta niitä ei myöskään silloin pidetty pilkka-asiana, turhammaisena huwitusretkenä. Ennen wiritettiin ansoja, kaiwettiin susikuoppia ja rakennettiin susitarhoja, sanalla sanoen kaikenlaisia keinoja käytettiin metsän petojen häwittämiseksi. Niin miten olikin ennen, lapsia eiwät pedot raadelleet, kumminkaan ei niin usein kuin nyt. Mutta nyt sitten. Niin meidän aikanamme owat susikuopat kadonneet, susitarhat mädäntyneet, pyssyt ruostuneet ja keihäitä käytetään suurella menestyksellä hiilihankoina. Joskus, silloin kun hätä tulee suureksi ja häpy wihdoin alkaa tuntua, pannaan toimeen sudenajo. Wastahakoisesti menewät miehet, nuo Länsi-Suomen uljaat pojat metsään. Siellä käydään, käydään ja - erehdynkö jos sanon: tunnustellaan enemmän wiinapulloja kuin susia. Samoin "Länsi-Suomen uljaat pojat", mutta se lause tarwitsee wähän selwitystä. Kun matkustaa maanteillä tai käwelee kaupungin kaduilla, silloin kohtaa usein "uljaita poikia, jotka eiwät pelkää ketään, tulkoon waikka mitä". Aseettomia eiwät nuo uljaat ole, sillä wiinapullo näkyy olewan joko taskussa tai päässä. Wiinan woimalla ollaan uljaat, mutta kun pää selwenee, katoo uljuus ja welttous astuu sijaan. Weltot, laiskat ja huolimattomat owat ne, jotka wenywät wuoteillaan, kun sudet syöwät heidän lapsiansa. Kehnot ja kaikkea miehuutta wailla ne, jotka eiwät ryhdy kostamaan pedoille niiden hirmutöitä. Ei niin ollut ennen laita, ennen löytyi miehiä Laitilassa, Wehmaalla ja Mynämäessä, mutta kuinka on nyt laita, kun siellä elätetään susia lapsenlihalla? Muinoin kuin susi otti lampaan, sai hän tawallisesti kuolemanrangaistuksen, nyt ei tehdä mitään susille, waikka ne wiewät lapsia saaliikseen. Ei mitään, sillä noita kummallisia sudenajoja, joita on toimitettu, en ota lukuun. Jussi on kai ajatellut: "Pekan lapsen susi söi, mitä mä siitä huolin", ja hän uinailee edelleen. Ja Pekka itse? Niin mitä hän yksin saa aikaan, ja susi on saanut wapaasti kulkea pitäjästä pitäjään ja kylästä kylään. Täytyipä täällä Turussa wihdoin toimeenpanna kokous, jossa keskusteltiin susien häwittämisestä. Se oli aiwan paikallaan se kokous, sillä warmaan olisi pian Saksassa tai Ranskassa ruwettu tuumimaan, mitenkä Suomen susia estettäisiin syömästä lapsia. Mutta ei tämä kokous ja sen päättämät toimet tuota paljoa hyötyä, jos ei asianomaisten paikkakuntain asukkaat mitään tee. Heidän täytyy siis herätä, tulla wilppaiksi, asettua työhön, missä heitä tarwitaan ja ennen muuta ruweta harjoittamaan esi-isäin huwitusta: metsästystä, petojen pyyntiä, sekä hyljätä nykyiset pahentawaiset huwitukset. Kun niin on laita, kun esi-isäin mieli taas rupeisi elämään Länsi-Suomen kansassa kaikkialla ja welttous häwiäisi, silloin eivät sudet enää söisi lapsiamme.
Sanomia Turusta 129 6.11.1880, 1.
Sudet. Turhilta owat yritykset näiden petoeläinten häwittämiseksi näyttäneet. Sekä hallitus lähettämillä metsästäjillään ja korkeilla tapporahoillaan, että täkäläinen komitea myrkytyskokeillaan ja tänne kutsutuilla karjalaisillaan kuin myöskin ne monet yksityiset henkilöt, jotka täällä ja likiseuduilla owat uhranneet aikaa ja waiwaa päästäksensä petoeläinten jäljille ja antaaksensa niille kuoleman-iskun, owat yhtä wähän onnistuneet mitäkään matkaan saamaan tässä suhteessa. Samat lapsia syöwät pedot eläwät elämistään ja alkawat uudesti hirweän, kauhistuttawan tappotyönsä. Ne owat meidän paikkakuntamme salaiset nihilistit. Lukunsa ei kuitenkaan woi olla suuri. Kaikesta, mitä tässä asiassa on tiedoksi tullut, selwästi näkyy, että todellisuuden mukaan ainoastaan kaksi - luultawasti koiras ja naaras, tälläista ihmistensyöjää likitienoillamme liikkuu, ja warmaankin nämä owat samat, joita jo wiime wuonna oliwat lasten masentemattomina hätyyttäjinä. Mutta mistä nämä oleskeliwat, majaa pitiwät koko pitkän talwikauden, kun niitä etsieli hra Hintze, Wornanen poikineen, karjalaiset metsästäjät ynnä muut ? Missä ne silloin oliwat? Puutumme wastausta tähän. Meidän tietääksemme ei niiden jälkiä ole nähty ennen kuin maaliskuun kestipaikoilla, jolloin karjalaiset metsästäjät kerran oliwat nähneet sudenjälkiä, joita he seurasiwat, kunnes ne katosiwat jollekin ristitielle, joista seutumme wilisee, eikä enää woitu löytää. Lieneekin yhdentekewä missä oliwat. Mutta woimattomuutemme on häpeäksi meille. Ja toinen murhewiesti on seuraawa toista, jollemme wieläkin ponnista woimiamme ja wäsymättä etsiele noita lasten syöjiä petoja kunnes ne maahan kaadamme. Mutta miten meidän pitää menetellä? Jospa waan tähän kysymykseen saattaisimme wastata, emmepä sitte neuwotonna seisoisi ristissä käsin, waan tuhankin woimin ryhtyisimme heti työhön. Mutta paha kyllä, emme tiedä mitä tehdä. Sen waan tiedämme, että kaikki mitä tähän asti on tehty on mennyt "päin männikköä". Parempi olisi ollut, ettei mitäkään olisi tehty. Eipä kuitenkaan; monesti kokemalla, waikkapa turhaankin, kuitenkin lopulta päämäärään päästään. Ja oltaessa epätiedossa siitä, miten menetellä, tehtäköön mitä parhaaksi näkyy. Ehdoituksemme on sen tähden edelleen sama kuin ennen, nimittäin että taitawat ja uutterat metsästäjät herkeämättä etsisiwät petoeläimiä kunnes löytäisiwät ja surmaisiwat. Jos esimerkiksi 20 metsästykseen tottunutta miestä päättäisi, jaettuina 5 ruokakuntaan, kesän kuluessa wuoroin samoilla niitä metsiä, missä susia otaksutaan löytywän, niin että 4 miestä joka wiikkona olisi liikkeellä ja kukin siten tulisi kuleskelemaan joka 5. wiikkona, niin pitäisipä pedot joskus löydettämän. Keskustellen matkoillaan keskenään ja asiaa harrastawain henkilöiden kanssa nämä metsästäjät epäilemättä kekseisiwät jonkun keinon wihollisen saawuttamiseksi. Nyt kun paras aika sudenpentujen etsimiseksi on käsillä, olisi metsästäjillä syytä yhtyä tottuneihin sudenpesien haltijoihin. Susikoiriakin pitäisi käytettämän, olettaisin kuin karjalaiset lienewät jättäneet sellaisia naapuripitäjiimme. Tähän metsästäjäyhdistykseen, jonka luulemme Turun kaupungin saawan aikaan, liittyisi kyllä talonpoikaiskansaakin. Jos ehdoituksemme on hywäksyttäwä, toiwomme Turun metsästysseuran mitä kiireisimmin määrääwän kokouksen, että asiaa keskulteltaisiin ja tehtäisin wakaa päätös. Jos taasen tämä ei ole hywäksyttäwä, otamme kehoittaaksemme muita esittämään parempia. Epäilemättä on niitä toimia, joihin tähän asti turhaan on ryhdytty, monikin huonoiksi moittinut. Kenties johonkuhun heistä on leimahtanut waloisa miete, joka walaisisi sitä hämärää, missä meidän omaksi häpeäksemme on täytynyt pysyä. Sanomalehtien palstat - siitä olemme wakuutetut, owat awoinna kaikille lausunnoille, joita saattawat tämän inhottawan kysymyksen ratkaisuun. Päätössanamme tällä kertaa on: jotakin pitää tehtämän ja pikaan, riplaasti ja taukoomatta!
Sanomia Turusta 60 24.5.1881, 2 (Åbo Underrättelser 138 23.5.1881, 1).
Pätkä susista. Kertomus susista ei tietysti jokaiselle Sanomain Turusta lukijoille ole mieluista, waan kertomukset, joita tuon tuosta näistä pedoista on ollut luettawana, owat panneet sydämen kauhistuksesta sykkimään. Tässä seuraawat riwit kirjoitin toiwossa, että asian ymmärtäwämmät erhetykseni oikaisewat ja parhaimmat keinot petojen häwittämiseksi ehdoittawat. Kun wielä ei olla oikein selwillä, mikä peto lapsiamme raatelee, niin pyydän ilmaista mitä tästä tiedän. Eräs lähettäjä tämän sanoman numerossa 58* sanoo ne rahat menneen ihka hukkaan, joita tapetuista ilweksistä on maksettu, ettei kukaan ole ilwestä nähnyt pahassa teossa, se on pelkuri ja niin edelleen. Toista sanotaan kirjassa "Suomenmaan pedot" ja luonnon kirjoissa ilweksestä. Ilwestä puoliksi isommalla, Aasian julmimmalla pedolla tiikerillä, ilweksen kokoisella Afrikan leopardilla ja Amerikan jaguarilla on tuskin suurempaa suuta kuin ilweksellä; tunnettiin ja erittäin hampaat sanowat heidät weljeksiksi. - On se ilweksen taposta maksaneille lohdutukseksi, että rahat owat kumminkin hywässä tarkoituksessa maksetut. Jos wiimeinen ilwes olisi tapettu niiltä seuduilta, missä wiimeiset onnettomuudet owat tapahtuneet, niin ei olisi syytä epäilykseen ilweksestä, mutta niin ei ollut. Kun lumi talwella susien pyynnille tuli sopimattomaksi, niin Karjalan miehet samoilta paikoilta läksiwät kotiinsa. Samaan aikaan saapuiwat tunnetut metsästäjät Kustaa Kokko ("Kokkopoika") Sääksmäestä ja Wikko Sisto Wesilahdelta, Takkulan metsätorppaan, noin 3 wirstaa Kytöisten kylästä Kalelaan päin. Sanottujen kylien wälillä tapasiwat usein hywin suuret ja joskus wähemmätkin ilweksen jäljet. Kun lumi ei kokottainkaan tullut metsästykselle sopiwaksi, niin täytyi näiden myöhään tulleiden jättää ilwekset metsään ja lähteä pois. Suden jälkiä eiwät sanoneet tawanneensa. Kun Wornanen on sanonut myrkkysyötit turhaksi pyynniksi, niin lienee se juuri paikallansa, silloin kuin ilweksiä waan on olemassa, koska kokemus on näyttänyt sen, ettei ilwes syö raatoa muulloin, kuin suuressa näljässä; kaswikunnasta ei mitään milloinkaan. Että samoin kuin Wahdolla on ennenkin kuultu ilweksestä, olkoon tässä sanottu eräs seikka. Toista kymmentä wuotta sitten tappoi susi (niin luuliwat) Laukan torppareilta Joenpohjan kylässä lampaat melkein sukupuuttoon, ottiwatpa juuri auramiehenkin wierestä; kysymykseen kielsiwät kiwen kowaan ei ilweksiä paikalla olewan; wasta sitte tunsiwat lammastensa murhaajat, kun eräs metsästäjä kantoi metsästä ilweksiä sanottuun kylään. - Kesällä 1876 tappoi ilwes suuren määrän lampaita Korpossa. Kunnankokous siellä märäsi ilweksestä korkean tapporahan ja ilweksen uidessa saaresta toiseen wastaan tulewa laukaus lopetti ilkityönsä. - Kerrottiinpa wiimeisenä syksynä ilweksen Hauwossa tappaneen 40 lammasta. Jos wielä se surettawa onnettomuus tapahtuisi, että peto tappaisi lapsen, niin olisi tarpeellinen ja warsin suotawa, että mitä pikemmin kutsuttaisiin paikalle asian ymmärtäwä, joka jäljistä ja haawoista (jollei olisi syöty) taitaisi sanoa, sudenko waiko ilweksen työ se on ollut. Mitä tähän asti petojen tappamista lapsista on ilmoitettu, niin syytös pikemmin näyttää kallistuwan ilwekseen. Wuonna 1821 tappoi susi Ruotsissa usiampia lapsia; tapetut oliwat haawoitetut hampaitten puremalla ja sywillä kynsien iskuilla. Suden sanotaan olleen harmaan mustilla täplillä walkoisella rinnalla ja murisseen päälle tullessa (ks. teos Jagter i Swerige, Norrige och Finland, 168-169). - Täällä tapahtumat wiittaawat wähän samaan. Jouluaattona kaksi wuotta takaisin Ylistarossa tapetun tytön sanotaan haawoitetun sywillä kynnen iskuilla ja peitetyn lumella. - Täpläiseksi sanotaan sekin susi, joka raateli kahta poikaa Laitilassa (ks. Sanomia Turusta nro 89 1880). Torppari Kalle Pertimäki Karwiaisten kylässä wakuuttaa sen olleen wanhan ilweksen, minkä hän peloitti ottamasta lapsen, wähäistä ennen kuin susi wei Salwan "Mantun". Paimion Tomerolla wanhin tyttö paimenista sanoo susia nähneensä waan ei samankaltaista, kuin sen joka wei nuoremman tytön, kun sillä oli parta ja musta häntä. - Ettei ilwes ole arka ahtaissa paikoissa on tunnettu, sitä todistaa mainuttu ruotsalainen kirjakin; ilwes näet on maannut puutarhassa keskellä Tukholmaa, kiiwennyt eläintarhaan ja siellä tappanut hirwen. - Tunnettu on että suden kantaessa saalistansa wiskaa se sen niskansa päälle, waan ilwes kuljettaa saaliinsa suussa. Ettei se lapsi, mitä susi kuljetti Waskiolla, ollut niskalla kannettu näkyy siitä, että pää oli laahannut maata ja maassa olewa pulkka halkaissut posken. - Kumma on, etteiwät ne sudet kertaakaan kääntyneet Tomeroa ja Karwiaista päin, joita herra Hintze Waskiolla seurasi; waan ne oliwatkin waihtaneet luonnonmaistinsa järjelliseen ymmärrykseen, kun taisiwat kammoksua täysikaswuisen jälkiä, mutta kuitenkin seurata lapsien! - Kaitaisten mäellä aiwan lähellä Tomeron niittua, mistä lapsi wietiin, oleskeli iso ilwes, joka metsästäjän edellä kääntyi Rahoilaa ja Karwiaista päin, kun sopimatoin lumi oli pelastajanansa. Lähellä Karwiaista oli myös ilwes pitänyt asuntoa, sitä eräät nuoret metsästäjät oliwat usiammasti koettaneet saawuttaa ja sitä kiertäneet.
*Sanomia Turusta 58 19.5.1881, 3 (surmatapaus 10 yhteydessä).
Sanomia Turusta 69 16.6.1881, 3.
Pätkä susista. Jos lukijani eiwät wielä ole kyllästyneet niin pyytäisin ehdoittaa muutamia ennen tunnettuja keinoja petojen häwittämisessä. "Osoitus kuinka petoeläimiä pyydetään. Helsingissä 1878 nimisessä, 75 penniä maksawassa kirjassa on usiampia kuwilla warustettuja neuwoja petoeläinten pyynnissä. Kirjasta saapi halullinen kumminkin muutamia wiittauksia, waikka ei se ole juuri käytännöllinen, kun siinä on otteita wanhemmista kirjoituksista (suurin osa näkyy olewan kopioitu E. J. de la Wyle'n wanhentuneesta kirjasta). Sanotussa kirjassa on myös "pesän etsimisestä", joka näkyy olewan ote Hämäläisen 19. nrosta, 1861. - Jätämme usein sanotun kirjan halullisten metsästäjäin luettawaksi, ja parempaa odottaessa rientäkäämme kiiruusti metsään etsimään petojen pesiä. Tämä keino ei waadi mitään walmistusta ja jokaisen sopii seurata myötäni, kun tämä ei kysy mitään ruumiin jäntewyyttä. Susi poikii huhtikuun lopussa taikka toukokuun alkupuolella tiuhaan närikköön kaatuneen puun ja aidan alle ja usiasti hajottamaansa muurahais-(kusiais) pesään 6-8 poikaista harwoin wähemmän, joskus 10-11. Ilwes poikii toukokuun loppupuolella taikka kesäkuun alussa 2 tahi 3 poikaa kallion koloon eli kiwiraunioon. Kun hawaitaan kurassa, sannassa, sammaleissa taikka aamuisilla kasteessa suden jälkiä taikka jos on kantanut jotain saalistansa jonka wiepi aiwan suoraan pesäänsä, ellei asunto tahi joku muu seikka waadi sutta tekemään kierrosta, aina parempi jos on suden nähty wiewän saalistansa kahdesta eri paikasta, niin pesä on etsittäwä juuri siitä paikasta, missä jäljet ajatellaan sattuwan yhteen. Penujen pienenä ollessa ulwoo susi auringon laskun ja nousun aikana kaksi kolme lyhyttä ulwontaa pesältä, monet pitkät ulwonnat owat tawallisesti koiraksen ulwomia. Jos hakija kuulee haukunnan kaltaista rähinää läheltä, niin on hän aiwan pesän wieressä. Hakijan ei ole tarwe tarkastaa jokaista pensasta ynnä muuta. Kun susi kulkee jo ennen poikimista pesällä, niin jäljet sammalissa wiewät hakijan pesälle. Jos penut owat wähäiset ja löytäjä tarkka pyssymies, niin on paras jättää pesä koskematta ja warrota suden tuloa, toisessa tapauksessa kapuisiwat pojat pois taikka susi weisi jonkun pojista. Jos pojat owat isommat, niin otetaan ongenpahlaimen kokoinen kaista, jonka tywi pistetään mukawalle ampumapaikalle maahan ja latwa-päähän sidotaan sudenpenu takajaloista; jollei kaistale nosta wähäisen penun takajalkoja, niin lyhennetään se siksi, kun on sopiwa, tässä asennossa sanotaan penun ääntäwän ja suden tulewan pelastamaan. Ilweksen penuja on usein waikia saada kolosta ulos, paras ase siihen on rauniokeihäs, jonka kärjessä on kääntywä oas eli wäkä. Jos arwellaan ei pesässä olewan kaikkia penuja, niin on liki-metsä tyystin etsittäwä. Kun wiime suwena pidetyillä paljon maksawilla suden ajoilla eli jahteilla ei ensimmäistäkään sutta saatu, arwelen onnistumattomuuteen syyt olleen: apajat otettiin aiwan awaroiksi, sudenwerkkoja ei ollut, ajot johdettiin metsästä kylään, joka suden luontoa seuraten olisi parempi ollut kylästä metsään, ja puututtiin johdatusta, waikkapa siellä oli jahtiwoutejakin! Kun sudenverkkoja ei hätään saada, jos wielä jahtia koetettaisin, niin luulisin werkot hywäntahtoisesti saatawan lainaksi ennen muuta Paraisilta, kun eiwät saata niitä tarwita, koska manteren puolisissa pitäjissä susia ei ole ja itse ei parastelaiset susia kaswata. Samasta pitäjästä palkattaisin jahtiin 2030, harjantunutta miestä, joista puolet olisi werkkoin ja puolet ajon johdatuksessa. Samat miehet kokoisiwat Paraisilta werkot ja kuljettaisiwat ne Turkuun, josta wietäisin jahtipaikalle ja samoin takaisin. Wielä walittaisin pari miestä, jotka tuntisiwat jahdin tawat ja jotenkin ne metsät, missä jahtia aioitaisiin pitää ja olisiwat halulliset petojen pyytäjät. Nämä miehet tiedustaisiwat petojen tyysijät, määräisiwät edeltäpäin apajat, merkitsisiwät werkkojen paikat, järjestäisiwät jahdin tarpeen mukaan moneksi päiwäksi, kutsuisiwat ajajat määrätyille paikoille ja olisiwat jahdissa pääjohtajat. Taitawia pyssymiehiä kehoitettaisin, tulemaan jahtiin, jotka asettuisiwat apajan reitille ja wuoron tullessa, Pusulan miesten eli Lilljehög'in tapaa seuraten, astuisiwat ajomiehiksi. Kun makso werkkoin kuljetuksesta ja johtajille tulisi epätietoiseksi ja waikiaksi kunnissa koota, niin sopiwin olisi, että waltio ottaisi tämän maksaaksensa. Suden kuopilla on saatu usiasti susia, kun kuoppa waan on sopiwalla paikalla ja mukawasti tehty. Ja mainitsemassani kirjassa: "Osoitus kuinka petoeläimiä pyydetään", löytyy kuwaus ja neuwo miten simmoinen on tehtäwä. Kirjassa neuwotaan kuoppaa tekemään neliskulmaiseksi, 8 kyynärää lewiäksi ja 5-6 kyynärää sywäksi. Kun tiedetään ympyriäisen paremmin wastaawan maan pullistusta ja näyttäwän wähemmältä sekä kun leweä kuoppa on wahwemmin wiritettäwä, sillä se pian suojan ja pakkasen waihdossa jäätyy pedon kantamaksi, ja wielä tiedetään pedon hyppäyksellä tawoittawan syöttiä, niin lewiä kuoppa ei ole muussa parempi, kuin leweydellänsä peloittamassa. Niinpä löydämme kuoppia, joista on susia saatu, niin kuin ennen muuta Halikossa, Angelniemessä, Ustelassa ja Piikkiössä. Ne eiwät ole yljältä 3 kyynärää, lewiäämät waan usein kirjan määrä sywemmät, kun sanowat lumen tungenneen pyryisenä yönä kuoppaan ja suden pötkineen pakoon. Tämmöinen kuoppa on myös herra Holmin huwilalla Ruissalossa nähtäwänä, waikka ei se hoitajan sairauden tähden ole käytännössä. Tunnettu on että pedot owat siellä wähenemässä, jossa on maksettu korkiampi tapporaha; ja taas päinwastoin. Niinpä Nousiaisissa maksetaan täysikaswaneesta sudesta 20 markan paikoilla ja tästä on wielä saajan maksettawa rahan kokoojan palkka, eiwätkä Nousiaisten miehet suostuneet kuwernöörin ehdoittamaan lisä-palkintoon Nousiaisissa tapetusta pedosta. Onpa kumma kun jokukin wiitsii tämmöisissä kunnissa wiettää aikansa ja waiwansa petojen pyynnissä. Kohtuus waateisi, että jokainen kunta maksaisi yhtäläisen tapporahan; jos onki toinen toista wähempi niin luonnollisesti siinä wähemmin petojakin tapetaan; jos taas usiampia kuntia yhtyisi yhteiseen maksoon, niin ehkä luultu ja luulematoin wilppi siellä ehkä saisiwat sijansa. Suorin tie tapporahain kokoomiselle olisi muiden kunnallis-maksoin seurassa ääntöluwun jälkeen; kunnallislautakunnalla olisi tästä paljoa wähempi waiwa kuin lehmäin ja lampain lukua maksossa seuratessa, miten monessa kunnassa on tawallista koska ääniluwut melkein lehmäluwun kanssa soweltuwat yhteen. Jos joku lampaan omistaja jäisikin matkasta wapaaksi, niin tietysti on se köyhä. Hywä olisi jos kaupungitkin ottaisiwat tapporahaa maksaaksensa, koska sudet usein talwisin kokoontuwat kaupunkien syrjiin, siellä usein löytywien raatoin takia, ja kaupungeissa löytyy pyssymiehiä, joiden suwiset kiireet antawat talwella lomaa tämmöisille toimille, waikka tyhjän edestä eiwät wiitsi itsiänsä waiwata. Onpa kaupunkia, joilla on awarat ulko-palstat, niinpä esimerkiksi Hämeenlinnalla taka-metsä, jonne sudet owat tehneet pesänsä, Turulla Ruissalo ja awara laidun ja niin edelleen.
Sanomia Turusta 70 18.6.1881, 2.
Susista. Wiime numerossa mainitsimme, että susi taas oli syönyt lapsen Turun tienoilla. Se oli jo kai kuudes tänä wuonna. Syystä kysytään, kuinka kauan Suomen kansa ja hallitus tätä kärsii. Koko wiime talwen kaarestettiin Turun läänin metsissä susien ajolla. Sinne haettiin taitawat ja taitamattomat pyssymiehet. Mutta kohta kun kewät tuli, oliwat pedot taas walmiina lähtemään ryöstömatkoillensa. Se on alentawaa siwistyneelle ihmiskunnalle. Ja kaikki ne keinot, joita on koettu pahan poistamiseksi, owat mitättömiä. Todellista syytä petojen rohkeuteen, ei tahdota käsittää, eikä toden tehokkaita keinoja niiden häwittämiseksi käyttää. Tämä puheena olewa maan witsaus on alkanut siitä päiwästä, jona waltiopäiwillämme niin hartaasti keskusteltiin siitä, onko jänis wahingollinen otus wai eikö. Ja samassa kuin jänis rauhoitettiin metsässä, rauhoitettiin myöskin susi. Nyt suljetaan koko kuntain metsät, niin ettei tawallinen pyssymies yhteisestä kansasta siellä saa askeltakaan käydä. Ja ennen pitkää katoapi pyssytaito tykkänään kansasta. Sen näkee noissa tyhjäntoimittajawissa kansanhuweissakin, joissa muiden leikintekojen ohella kilpaampumista harjoitetaan, että harwa mies niissä enää osaa pyssyä ladatakaan, saati laukaista. Ennen muinaan oli taitawia lintumiehiä, niin kuin taitawia pyssykeppiäkin joka kylässä. Mutta ne owat jo aikalailla harwenemassa, ja pian ei niitä nähdä nimeksikään. Sillä mitä pyssykepillä tehdään kun ei pyssymiehiäkään ole? Ja mitä pyssymiehillä tehdään kun ei ole lupa ampua? Jänisten täytyy saada kaswaa ja lihota, herroja metsästysseuran jäseniä warten, ja sutten kaswaa ja wahwistua, syömään ihmisten lapsia. Metsästysseurat pitäwät kyllä kauniita puheita petojen tappamisesta; mutta hywin wähän lienee seurat niitä tappaneet. Sitä pidetään äärettömänä waltiowahinkona, jos jänikset katoisiwat haaskaamasta ja kuoppimasta ihmisten oraswainioita. Mutta sitä ei pidetä minään wahinkona, jos sudet ja ilwekset syöwät ihmisiä. Tosin siitä wähän päiwiteltiin alussa joka kerran kuin se tapahtui; mutta nyt on jo lakattu päiwittelemästäkin. Se on tullut niin tawalliseksi ja siihen on niin totuttu, -että kohdakkain ei siitä enää wähääkään huolita. Ei tahdota ymmärtää, että lainsäädäntöä on maailmassa kahta lajia: hyödyllistä ja wahingollista. Wahingollisimpia asetuksia, mitä meillä tätä nykyä on woimassa, on epäilemätä metsästyslaki. Se uhkaa tehdä meidän maastamme ennen pitkää petojen waltakunnan. Me waadimme siis ihmisyyden nimessä ja niiden lasten nimessä, joiden henki on alituisessa waarassa, ja niiden nimessä, jotka owat jo joutuneet petojen saaliiksi, että nykyinen metsästyslaki, joka rauhoittaa suden, poistetaan. Sallittakoon kaikkinainen metsästys pitkin wuotta. Älköön rauhoitettako mitään metsäneläwää. Sillä emme käsitä, miksi hirweäkään, joka tekee pahaa ihmisten laihoille, rauhoitetaan. Aiwotaan tai joskus, kun hirwiä on karttunut laumottain, kutsua tänne kuninkaita wieraisille, tekemään niistä lihaa? Miksi on majawa rauhoitettu? Luullaanko todellakin niitä saatawan wielä syntymään ja lisääntymään meidän maassa? Me wakuutamme, että waikka niitä rauhoitettaisiin sata wuotta, ei yhtäkään majawaturkkia niistä ommeltaisi. Jollei majawaturkkia saada Amerikasta, niin kyllä on pakko turkita käydä. Mutta eipä hätääkän. Tarjetaanpa sitä lammasnahoistakin. Emme tiedä, eikä millään tilastollisilla numeroilla ole toteen näytetty, että metsälintuja olisi lisääntynyt siitä kuin uusi metsälaki tuli woimaan. Mutta se on warma, että niiden hinta on melkoisesti ylennyt. Muinoin ammuskeli yksin kulkewa pyssymies metson soinnilta kewäällä. Siitä ei tullut suurtakaan wahinkoa, metsoja jäi wielä monta elämäänkin ja wielä useampia koppeloita munimaan ja poikasia hoitamaan. Mutta silloin ei susi eikä ilwes rohjennut tulla sointipaikalle pesäänsä tekemään ja läheltänsä syömään sekä linnun pojat että ihmisten lapset. Juuri se seikka, että pyssymies käy metsässä siihen aikaan, jolloin pedot tekewät pesänsä, pelastaa sekä linnut että ihmiset joutumasta niiden saaliiksi. Sillä se määrä lintuja, mitä metsämies tappaa, ei ole mitään siihen werraten, mitä pedot niitä surmaawat. Mutta otaksukaamme, että linnut katoisiwat kaikki meidän metsistämme ja ettei herrat saisi ainoatakaan jänispaistia, niin ei se sittenkään olisi kallis hinta, jos sillä päästäisiin pedoista. Sopiihan kotona pitää sitä suuremman lauman kanoja, kalkkunoita, hanhia, ankkoja ja kanelia, joista yhtä hywät paistit saadaan. Kaikki ne keinot, mitä tähän asti on koetettu petoja wastaan, owat osoittaneet olewansa puolitehokkaita, semmoiset kuin susitarhat, suden kuopat, loukut, satimet ja tapporahat. Sillä kuinka monta sutta on tapettu? Ei rahapalkkio suden korwista, waikka se suurikin olisi, wiehätä nuorta miestä niin, kuin se, että hän kewätaamuna saa sukka jalassa ryömiä hankikannolla, kuhertawaa teertä kohden, taikka kulkea suossa wyötäröönsä saakka metson soinnille, taikka ampua kahta urosjänistä yhtaikaa, jotka sieppowat toinen toisellensa korwapuusteja. Mutta semmoista yksinäistä ryömiää ja hänen luotiansa kammoo susi enemmän kuin koko pitäjästä, jota luikaten ja pauhaten on lähtenyt ajamaan häntä toiseen pitäjään. Sillä waikka hän höntöttääkin pois luikkaajien tieltä, palajaa hän takaisin, kohta kuin pauhu on waiennut. Ja mitä noihin talwiajoihin koirilla tulee, niin on nähty mitä ne waikuttawat. Susi on enimmästään pitänyt itsensä piilossa koiriltakin ja palainnut kewäällä samoille paikoille lapsia syömään, missä hän ennenkin on niitä syönyt. Hän tietää, ettei kukaan häntä häiritse kyläin lähelläkään, jossa hän saa rauhassa tehdä pesänsä ja ruokkia penikoitansa waikka ihmisen lihalla. Mutta, niin kuin sanoimme, pyssymiestä, joka kewäällä hiipi metsässä, hän pelkäsi eikä tehnyt pesäänsä rintamailla, niin kuin nyt. Siis, kun huudetaan, että on ryhdyttäwä waikka kuinka kalliisin toimiin petojen häwittämiseksi, niin ei ole mielestämme ensinkään kallis keino se, että julistetaan metsästäminen wapaaksi pitkin wuotta ja kenen mailla hywänsä. Silloin warustaisi taas jokainen torppari ja soturi itsensä pyssyllä, niin kuin ennen. Taitawia seppiä ja taitawia linnustajia olisi taas syntywä, niin kuin ennenkin. Ja sudet pakenisiwat ihmisten asunnoilta kewäillä - niin kuin ennenkin. Muuta keinoja emme tiedä, joka auttaisi - eikä kukaan tiedä. Mutta se keino auttaa warmasti. Sillä mitä hyödyttää esimerkiksi se, että Teiskolaiset palkkaawat yhteisen paimenen karjalaumojansa suojelemaan. Sen yhdenkö käsiwarret ulottuu kaiteiksi kaikkien laitumien ympärille pitäjässä? Taikka mitä auttaa se että kruunu lupaa 500 markan palkkion sille, joka tappaa semmoisen suden, mikä tiettäwästi on syönyt tahi ahdistellut ihmisiä. Missä on semmoisen suden merkki?
Hämäläinen 61 3.8.1881, 2-3.
Wielä wähän susista. Olemme joutuneet kiistaan Helsingfors Dagbladin kanssa susiasiassa, niin kuin luultawa olikin. Sillä kun Dagblad sanoo muutamien sanomalehtien syyttäwän susien raiwosta nykyisiä jahtilakeja, niin se arwattawasti tarkoittaa Hämäläistä. Emme nimittäin ole nähneet yhdenkään muun sanomalehden rohjenneen astua yleistä mielipidettä wastaan tässä asiassa, joka mielipide on herrojen jäniskyttäin puolella. Mutta yleinen mielipide saattaa joskus poiketa harhatielle. Emmekä ole ennenkään kammonneet astumasta sitä wastaan, milloin olemme huomanneet sen olewan wäärässä. Ja nytkin se on wäärällä polulla, nimittäin se mielipide, joka tulee ilmi sanomalehdissä ja puolustaa nykyisiä metsäasetuksia. Helsingfors Dagblad sanoo: "Kun, miten näihin aikoihin on kuulunut sanomalehdissä, etsitään syytä susien rohkeuteen meidän nykyisessä jahtilaissamme, niin se on yhtä lyhytmielistä kuin kummallista. Kaikkialla siwistyneessä maailmassa on koetettu hoitaa sitäkin osaa maan taloudesta, jota metsätaloudeksi kutsutaan, eikä tiettäwästi ole missään seurauksena siitä ollut waikeampi taistelu petoja wastaan, waan päinvastoin". Mitä muualla maailmassa lienee tapahtunutkin, täällä meillä on "metsätaloudenhoito" silminnähtäwästi osoittanut olewansa -susien hoitamista. Ja samassa määrässä kuin pedot owat lisääntyneet, owat hyödylliset otukset metsistämme wähentyneet. Todistukseksi, ettei susien tuhotyöt nykyaikana ole jahtilain seurauksia, tuo Helsingfors Dagbladet esiin muutamia tapauksia Ruotsista wuodelta 1821, jolloin sudet niin ikään ahdistiwat ihmisiä ja söiwät lapsia. Mutta se tapahtui talwella. Ei mitkään jahtilait, hywät eikä huonot, pelasta meitä susien rohkeudesta talwisaikana, jolloin ne kulkewat pitkiä matkoja, suurissa parwissa ja ahdistelewat matkustawaisia, erittäin jäillä, ja käywät sieppomassa ihmisten koiria kylistä. Semmoista tapahtui meillä usein ennen nykyistä jahtilakiakin. Emmekä siitä pääse niin kauwan kuin uusia susia tulee meille Wenäjältä, jos wanhat sudet saataisiinkin kaikki hengeltä. Mutta sitä ei ole tietääksemme kuultu tällä wuosisadalla ennen kuin nyt, että susi tawan takaa tulee suwella asuntojen owelta syömään lapsia. Ainoastaan Wenäjän rajapitäjissä se joskus tapahtui, siellä kun kartanot oliwat lahjoitusmaita, joiden omistajat oliwat hengen uhalla kieltäneet alustalaisiansa ampumasta otuksia, että he itse saiwat syksyllä "jahtiajalla", tulla Pietarista huwittamaan itseänsä niiden ajolla. Tietysti saiwat sudet sielläkin rauhassa tehdä pesänsä huoneitten lähelle. Mutta täällä muualla Suomessa ei semmoista kuultu eikä nähty. Kewäällä, kun susi pesänsä tekee, on se kaikkein arin eläwä taiwaan alla. Ja niin kuin jo sanoimme, pelkäsi se tuota yksinäistä pyssymiestä, joka kotisepän tekemällä "riplalla" pamahutteli aamusilla teereen kuhertaessa ja metson soittaessa. Susi pakeni kauwas takamaalle pesimään, eikä sitä kewäällä kylissä tawattu, jos se suwemmalla, kun penikat jo oliwat isoja, rohkenikin tulla lammaslaumaan. Mutta nyt, kun ei sillä ole mitään pelkäämistä, rakentaa se pesänsä kylän mäelle ja ruokkii penikkansa ihmisen paistilla. Ennen nykyistä jahtilakia löydettiin harwoin sudenpesä. Joku korwessa kulkia saattoi sen joskus tawata. Sitä todistaa muun ohessa sekin, että wielä wiimeisinä aikoina on kinattu siitä, minkä näköinen suden penikka oikeastaan on. Nyt sen tuntee joka mies - ja se oppi on saawutettu muutamassa wuodessa. Sillä sudenpesiä on löydetty kyläin läheltä sekä haulla että ilman hakua. Mimmoiset jahtilait owat ulkomailla, ei paljon koske meitä, joiden todellakin on taisteleminen petojen kanssa. Jos esimerkiksi Englandissa farmeri on kielletty ampumasta ainoatakaan laukausta, että kartanon herra saa tuttawainsa ja ystäwäinsä kanssa huwitella itseänsä jahtiaikana, niin ei se ensinkään enennä susien lukua. Sillä niitä ei ole ainoatakaan Britanniassa eikä Irlannissa. Sen tähden owatkin mainitut saaret kaikkien jahtihullujen luwattu maa. Itäwallan keisarinnakin wiettää suurimman osan aikaansa metsästysretkillä Irlannissa. Siellä on helppo kieltää noita muutenkin sorretuita talonpoikia ampumasta otuksia wiljoiltansa, waikka ne kuinka paljon pahaa tekisiwät, koska ei ole pelkoa susien karttumisesta. Sitten on soma ilweillä irlantilaisten talonpoikain huonosta ampumataidosta, ne kun eiwät osaa pyssyllä tappaa wihattua kartanonherraansakaan, waikka he maantiellä häntä tähtääwät. Ylipäänsä owat nuo jahtilait alkuansa feodaliherrain ajoista. Ja meilläkin on ollut muinoin ankarat jahtilait, jotka uhkasiwat kuolemalla jokaista talonpoikaa, joka uskalsi ampua hirwen salolta. Siite ne unohdettiin pois. Mutta nyt on "metsätalous" taas meillä wiisaasti "järjestetty". Se ei "uhkaa". Se kuolettaa. Sillä tässäkin numerossa tiedämme taas kertoa yhdestä lapsen surmasta suden hampaitten kautta.
Hämäläinen 63 10.8.1881, 2-3.
Wielä wähän susista. Helsingfors Dagblad myöntää, wiime sunnuntai numerossaan, tarkoittaneensa Hämäläistä, noustessaan niitä wastaan, jotka wäittäwät nykyistä jahtilakia wahingolliseksi. Helsingfors Dagblad sanoo meidän wäitelauseitamme jyrkiksi ja liioittelewiksi. Kuinka lienewätkin, niin koettaa se, joka tahtoo jotakin asiaa saada muiden mieleen teroitetuksi, ja itse on wakuutettu olewansa oikeassa, koota niin pontewia todistuksia kuin mahdollista ja osata joka iskulla naulan kantaan, niin että se painuu sinne, mihin sitä tarkoitetaan. Mahdollista, että olemme iskeneet naulan siwutse. Waan emme ole siit' wakuutettu, ennen kuin se toteen näytetään. Meidän palstamme eiwät ole awarat, niin että meillä olisi tilaa lausua asioista laweasti. Meidän on tyytyminen lyhyempiin puheisiin. Kun Helsingfors Dagblad sanoo meidän ladelleemme jyrkkiä wäitteitämme ikään kuin rinnatusten tahi peräkkäin, niin on se ehkä oikeassa. Mutta luulisimme lauseillamme kumminkin olewan niin paljon yhteyttä keskenänsä, että jos niistä yhden ottaa ja toisen jättää, niin jää käsitys siitä, mitä oikeastaan olemme wäittäneet, puoliwäliseksi. Helsingfors Dagbladilla on aina ollut tapana ottaa palstoihinsa sen kirjoituksen, jota se aikoo wastustaa. Siitä on sekin hyöty, että lehti saa täydellisesti kumota wastustajansa mielipiteet. Ja wastustaja itse ehkä huomaa olewansa wäärässä. Suotawa olisi ollut, että Helsingfors Dagbladet olisi noudattanut samaa hywää tapaa, mitä koskee Hämäläisen kahteen tähän asti ilmestyneeseen kirjoitukseen susista (Hämäläinen nro 61 ja 63). Ne eiwät olisi ottaneet suurtakaan tilaa pienillä kirjaimilla lehden suurissa palstoissa. Helsingfors Dagbladetin lukuisat lukijat olisiwat saaneet omin silmin nähdä, kuinka lyhytmielisiä ja kummallisia meidän wäitteemme oliwat. Ja lehti olisi ollut tilaisuudessa kumoamaan meidän mielipiteemme, niin että ehkä itsekin olisimme käsittäneet, kuinka wäärässä me olimme. Nyt susiin. Helsingfors Dagbladet wäittää aiwan tosiasiaksi, että hyödyllisiä otuksia on tarttunut sitte kuin uusi jahtilaki tuli woimaan. Mutta lehti ei ole tuonut siihen minkäänlaisia todistuksia. Me olemme wäittäneet päinwastoin, ja meillä on kumminkin yksi todistus. Ei ole monta päiwää siitä kun Helsingfors Dagbladet kertoi, jänisherrain ilmoitusten mukaan, että "metsäriistaa tänä wuonna tulee huonosti". Siihen on muka epäsuotuisa kewä ollut syynä! Me wakuutamme, että semmoisia epäsuotuisia kewäitä tulee tästä puoleen ja niin kauwan kuin nykyinen jahtilaki pysyy woimassa, olemaan joka wuosi. Ja seuraawa kewät tulee aina edellisttään huonompi. Palaitaksemme wielä metsäoloihimme ennen nykyistä jahtilakia, niin joka silloin matkusti talwisaamuna Koiwumetsän ohitse, sai usein siinä pitkät matkat nähdä teeriä, koiwun latwat ihan kirjawana. Miks ei ne olleet kadonneet, waikka niitä oli ammuskeltu satoja wuosia? Epäilemme, nähdäänkö niitä enää koskaan niin wiljawalta. - Ja jos jahtilaki wielä kauwan saa waikuttaa, niin epäilemme, saadaanko niitä nähdä ollenkaan. Sama oli laita Suosaarella kewä aamuna, kun metsot soittiwat ja tappeliwat, ja koppelot katseliwat uroita, ihmetellen ja wapisten. Niitä oli paljon, paljon. Ja jos pyssymies sai niistä yhden käteensä, jäi niitä metsään, ei kymmenen, vaan sata. Mutta kun naarasteeri tai koppelo hautoi muniansa ja hoiti poikasiansa, silloin ei pyssymies enää käynyt metsässä. Joku paimenpoika saattoi joskus löytää teeren pesästänsä ja ryöstää siltä munat. Waan se tapahtui harwoin. Ja pedot oliwat silloin kaukana pesimässä. Mutta nyt, kun pedot owat rauhoitetut ja niillä täysi wapaus askaroida metsässä mieliänsä myöden, niin ne kulkewat sitä ristiin rastiin, kuono maassa, ja syöwät edestänsä sekä emät että munat ja poikaset. Siinä epäsuotuinen kewät. Helsingfors Dagbladet sanoo, ettei susi muuta luontoansa jahtilakien tähden. Tosi kyllä, mutta tapojansa se muuttaa olewien olojen pakosta. Se wäistyy pois erämaahan, kun ei sen sallita rauhassa pesäänsä tehdä kylän mäkeen. Mutta erämaassa on laiha elanto. Sen tähden kun susi hawaitsee, ettei häntä wainota kylän lähellä, siirtää hän pesänsä sinne, koska hänellä siellä on runsaasti ruokaa penikoillensa. Jänis muuttaa niin ikään tapoja sen mukaan kuin pakko waatii. jokainen tietää, että jäniksiä karttuu aina niihin paikkoin, joissa paljon ammuskellaan. Hänen waistonsa opettaa hänelle, ettei ihminen ole hänen pahin wihamiehensä, waan pedot. Ja hän tietää, että ne katoawat sieltä, kussa ammutaan. Mutta uusi jahtilaki on tehnyt ihmisenkin jäniksen katkerimmaksi wihamieheksi. Sillä ei siinä kyllä, että kutsutaan pedot syömään kewäällä häntä ja hänen poikiansa, waan kun almanakkakin näyttää elokuun 9. päiwää, silloin joka mäen rinteessä on koirat ja pyssymiehet heitä tappamassa, niin että mitä pedoilta on säästynyt, se lopetetaan nyt, waikka jänikset olisiwat ainoastaan nyrkin kokoisia. Otuslinnuilla on sama waisto kuin jäniksellä. Ne asustelewat mieluimmin kylän wälisillä metsämailla kuin korwessa, ja aiwan samasta syystä kuin jäniskin. Sillä pyssymies ei tapa muniwaa eikä hautowaa lintua, ei myöskään milloin sillä on pienet poikaset. Mutta se saa elää rauhassa pedoilta siellä, kussa pyssymies tähystelee metsässä. Hyödylliset wesilinnut asuwat niin ikään ihmisten lähellä - ja aiwan saman luonnonlain pakosta kuin muutkin otukset. Ainoastaan kaakot tekewät pesänsä metsäjärwien rannalle. Ja mitäs nykyinen jahtilaki tekee wesilinnuille? Kun almanakka näyttää 15. päiwää heinäkuussa, silloin pyssyt ja koirat walmiina - ja ammutaan kaikki, jos kelpaawat tahi ei. Ennen nykyistä jahtilakia ei kukaan huolinut mennä sorsanajolle, ennen kuin poikaset oliwat niin suuria, että ne paistiksi sopiwat. Mutta nyt lähdetään wain tappamisen himosta ja kilwassa. Hiljakkoin luimme Dagbladissa, kuinka jostain paikkaa oli löydetty paljon kuolleita suorsan poikia rannoilta. Arweltiin, että emät, kun jahtiaika oli saapunut, oliwat ammutut pois, joten poikaset oliwat hoidon puutteesta kuolleet. Mahdollista on sekin, että poikasetkin oliwat ammutut. Mutta kun ne oliwat niin pieniä, ettei kelwanneet ruoaksi, jätettiin ne raatoina wedessä wirumaan. Kaikki tämä on metsästyslain ansiota. Mutta palaitaksemme susiin, niin on kruunu tawan takaa koroittanut palkinnoita niiden tappamisesta. Waan wähän niitä sittekin tapetaan. Tosin olisi monenkin mielestä 500 markkaa hywä raha kukkarossa. Mutta se on aina onnen kauppaa. Siinä on 500 mahdollisuutta, ettei sutta tawata, ja kuitenkin on wiikkokaudet kulutettu hukkaan sotapolulla. Parempi olisi ampua teeren aamusilla ja saada markan, taikka metson ja saada kaksi markkaa, koska wielä sittekin on päiwää työtä tehdä, joko aidan panossa taikka wainiolla. Siinä syy, miksi niin harwa menee yrittämäänkän noita kruunun palkinnoita woittaaksensa, ja wielä harwempi niitä woittaa. Herra Gustaw Hossy tarjoapi meille 100 tuhatta kruunua arpawoittona, jos me hänelle lähetämme 10 kruunua wakuutetussa kirjeessä. Mutta siinä on 99 tuhatta mahdollisuutta, ettemme mitään woita ja ainoastaan yksi mahdollisuus woitosta. Sen tähden on edullisempaa, että pidämme nuot 10 kruunua kukkarossamme ja koetamme tulla työllämme toimeen, jos mahdollista, waikka nuot 100 tuhatta olisiwat kuinka wiehättäwät. Samoin ajattelee pyssymieskin, ennen kuin hän lähtee ajamaan takaa tuota luwattua wiittä sataa markkaa, jonka woittamisesta hänellä on sangen wähän toiwoa, waan josta hänelle tulee monen työpäiwän hukka, joillei hän sutta saawuta. Mutta jos hänen sallitaan ampua lintu puun oksalta kewäällä, niin hän tekee paremman työn. Sillä hän karkoittaa pois pedot paikkakunnaltansa, woittaa markan saaliistansa ja hänelle jää wielä suurin osa päiwästä peltonsa kyntämiseen. Helsingfors Dagbladet sanoo meidän wakaasti pyrkiwämme häwittämään nuorta jahtilakiamme. Myönnämme, että se on tarkoituksemme, ensiksi petojen karkoittamiseksi, sitte metsäriistan säilyttämiseksi ja wiimein ihmishenkien pelastamiseksi, joka on kaikkein tärkein seikka. Muuta keinoa ei ole. Mutta myönnämme myöskin, että wielä monta lasta tulee susien syötiksi, otukset häwiäwät ehkä metsistämme näkymättömiin ja sudet tulewat rajattomasti hallitsemaan nurkissamme, ennen kuin sitä lakia muutetaan. Sillä wäärät mielipiteet owat miltei sitkeämpiä kuin oikeat, eikä niitä wähillä saada taipumaan toisaalle. Meillä ei siinä asiassa ole muuta waltaa kuin sanan walta, ja me olemme tahtoneet lausua sanan aikanansa. Yhden ainoan kiellon tahtoisimme pysywäiseksi metsästysseikoissamme, sen ettei kukaan saisi pyytää otuksia permeillä, pauloilla, satimilla ja loukuilla. Sillä semmoisesta pyyntitawasta ei ole mitään hyötyä, waan pahennusta. Ei myöskään pitäisi sallittaman kenenkään ajaa hyödyllisiä otuksia koirilla muulloin kuin syksyllä ja talwella. Helsingfors Dagbladet kiittelee Suomen metsästysseuraa että se toimellisesti tekee. Emme tahdo wäittää sitä liioittelemiseksi emmekä lyhytmieliseksi - eikä siinä liene mitään kummasteltawaakan. Mutta se kaipaa todistuksia. Onko Suomen metsästysseuran toimesta tapettu ainoatakaan sutta? Onko yksikään sudenpesä sen etsimällä löytty? Jos joku pesä on hakemalla tawattu, niin ei sekään ole tapahtunut metsästysseuran lähettiläitten kautta - tietääksemme. Yksityiset henkilöt niitä owat etsineet ja löytäneet, syystä että niiden paljous on tullut waaralliseksi ja pakoittanut hakuun. Mutta useammat niistä on löydetty sattumalta - sen tähden että niitä on paljon. Ja jos tätä oloa kauwan kestää, niin tulee niitä piakkoin löytämään sokeakin. Sekin kaipaa todistamista että metsästysseura olisi toimillansa kartuttanut metsän riistaa. Olemme jo kai näyttäneet, että se on sitä häwittänyt.
Hämäläinen 65 17.8.1881, 2-3.
Maaseuduilta. Paattisilta elokuun 15. päivä 1881. Sudet, nuot maamme kotoiset wiholliset, lasten murhaajat, eiwät täältä wielä Jumalan kiitos ole tappaneet yhtään lasta, waikka heidän saaliikseen on joutunut tänäkin suwena muutamia eläimiä, alku hewoisiakin. Mitä olisi tehtäwä niiden häwittämiseksi? Tällainen kysymys nousee aikomattakin mieleen. Mutta tämä kysymys ei ole wastattu sillä, että Lounais-Suomen kihlakunnat sakoitettaisiin salamurhasta, niin kuin eräs mokoma kirjoittaja Uudessa Suomettaressa lausuu, ja joka hiljattain oli luettawana näissäkin sanomissa. Löytyyhän täälläkin miehiä, yhtä ahkeria työssä susien häwittämiseksi, kuin Uuden Suomettaren mokomat kirjoittajat wiisastelemisessa. Niitä löytyy täällä Lounais-Suomessa henkilöitä, jotka oikein parastansa koittaen, aikaansa ja waiwojansa säästämättä tawoitteliwat näitä julmia petoja koko wiime talwikauden, waikka enimmästi huonolla menestyksellä. Ja wiime talwena tapettiinkin susia näillä seuduilla kenties enemmän kuin edellisillä kymmenellä wuodella yhteensä, waikka onnistumatta noita ihmissyöjiä petoja tappaa, jotka kaikista merkeistä päättäen owat ainoastaan noin pari kolme lu'ultaan. Tämän onnistumattomuuden parhaana lääkkeenä luullaan Uudessa Suomettaressa olewan nyt sen, että sekoitetaan nämät, jo itsestäänki onnettomat kihlakunnat. Ihmetellen täytyy minun kysyä: mitä moinen koe matkaan saattaisi, jos se koskaan saattaisi olla mahdollistakaan? - Eikö paljo enemmän pahaa kuin hywää! - Löytyy, näet, henkilöitä, jotka juuri owat tehneet kaiken mitä owat woineet, ymmärtäneet ja taitaneet saattaakseen nuo pedot hengiltä pois. Jos nyt sakoitettaisiin kihlakunnittain koko lounainen Suomi, joutuisiwat siitä tietysti nekin sakon aliseksi, jotka kaikella uutteruudella owat pyytäneet petoja tappaa. Tämä taas waikuttaisi heissä weltostuttawaa mielipahaa, kun näkisiwät onnistumattomat, mutta kuitenkin rehelliset yrityksensä palkittawan sakoituksella. Paljon parempi oliosi että Uuden Suomettaren wiisastelijat antaisiwat jonkun järjellisen neuwon susien tappamiseen, sellaisen, jonka awulla saataisiin nuot ihmissyöjätkin pois hengiltä.
Sanomia Turusta 98 23.8.1881, 2.
Turwattomuutta läänissä. Kuinka monta lasta pitää susien saaman, ennen kuin ruwetaan hätäkelloa soittamaan? Wai olemmeko todellakin niin onnettomia, ettei nykyisen turwattomuutemme poistamiseksi mitään woida tehdä, waan sudet saawat yhä edeskin päin wiedä lapsiamme. Yhä uudestaan kuuluu hirmutieto, että sudet taas owat pitäneet kamalat pitonsa. Se on kamalan kauheata hallituksen alaisessa maakunnassa, jossa maksetaan werot turwallisuuden ylläpitämiseksi. Kyllä waaditaan, että me itse olemme lähimmät suojelemaan lapsiamme ja sanotaan, että se on meidän huolettomuutemme, kun sudet lapsia saawat. Mutta ei asia siitä sen paremmaksi tule, että ne wäitökset olisiwatkin totta, kymmenen kertaa totta. Kykenemättömyytemme olemme jo osoittaneet ja olkoon sekin ruokottomuutta, että susi saa lapsen porstuasta. Olkoon sekin ruokottomuutta, että äiti menee lapsensa kera ulkopuolelle tuwan owea, kun ei hän kumminkaan woi lastansa suojella. Millaista se todellinen huolenpito lapsista on? Onko se ruokottomuutta, että antaa päiwän ajalla ja wenäläisten topografien lähellä ollessa kyläisessä paikassa lastensa mennä yli maantien asialle toiseen torppaan? Ei missään maailmassa, wähimmän köyhän kansan keskuudessa, woida lapsia wankita tuwan seinien sisään ja odottaa sitä, että hywä Jumala wie sutensa pois. Sitä ei suinkaan saa sanoa, että hallitus olisi ollut wäliä-pitämätön asiassa; sitä ehkä saa sanoa, että muutamat kunnat, kun läänin kuwernööri piti niiden kanssa kokousta, eiwät aina tarjonneet tarpeeksi auttawaa kättä yhteisen hädän poistamiseksi, waan unohtiwat sen kaiken yhteisen edeswastauksen, jonka kunkin täytyy tuntea yhteisen waaran edessä. Mutta kun susi yhä lapsia wie, niin on kysymys siitä, owatko kaikki tehneet welwollisuutensa, niin ankaran totista laatua, ettei kukaan, joka tämän kauhean etsimisen poistamiseen on welwoitettu, woi pestä käsiään puhtaaksi lasten werestä, jos hän ajattelee, minä olen jo kaiken tehnyt, mitä minun tehdä tulee. Kun susi jo on surmannut ehkä yli neljänneksen sataa lasta, eikä tähän asti tarkoitetuista toimista ole ollut apua, täytyy kysyä, eikö ole suorastaan wälttämätöntä ryhtyä niin äkkipikaiseen, niin laajaan ja niin woimalliseen yritykseen, kuin mahdollisuuden rajoissa meillä on. Eikö woida saada sotawäkeä liikkeelle ja maakunnan wäen kanssa yhdessä pitää järjestetty sudenjahti, niin täydellisessä merkityksessä sudenjahti, että jo edeltä käsin saa päättää sen onnistumisesta. Jostain meidän henkiwartijamme täytyy löytyä, kun emme itse kykene warjelemaan omaistemme rakkaita henkiä. Waan jos sudenpyynti wielä edeskinpäin jätetään ainoastaan yksityisten pyytäjien, jotka rahan edestä owat liikkeellä, huostaan ja lasten tätä nykyä hywin täpärällä olewa turwallisuus jätetään riippuwaksi heidän onnistumisestaan, saa siitä olla warma, että susi wieläkin wie lapsiamme. Se on wiljanen wissi. Monet owat siitä ajatuksesta, etteiwät nuo sanomissa julistetut tapporahat ole ollenkaan takauksena siitä, että saawutamme sitä turwallisuutta, jota tuskallinen hätämme niin waatimalla waatii. Se ei itsestään merkitse mitään, ja jos se saa muutaman henkilön kerran kaksi awariin torppiimme koettelemaan onneansa, ei sillä wielä ole sanottu, että susia niin saadaan. Melkein yhtä suureksi peljästykseksi susille ja turwallisuudeksi maalle olisi se, että sanomalehdissä julkaistaisiin Suomen apteekeissa olewan kymmenen leiwiskää myrkkyä, tai että Naantaliin tuotiin tänä wuonna suuri joukko kruutia, tai että Wornanenkin wielä elää. Kyllä sudet siitä huolimatta tuhojansa tekewät. Rahapalkinnot woiwat silloin olla mainion hywiä ja tuottaa tehokasta apua, kun on kysymys kotieläinten turwaamisesta. Mutta asialla on kokonaan toinen puoli edessämme silloin, kun susi on owemme edessä ja kysymys on ihmishenkien turwaamisesta. Suuretkaan rahapalkinnot eiwät silloin rauhoita omia-tuntoja, waan ainoastaan se tieto, että par'aikaa ollaan niin totisessa toimessa, kuin ihmisten woimassa on. Kun rannan edustalla ihminen on hukkumassa, silloin ei ole aikaa mennä kaupunkiin rumputtamaan palkintoa pelastajalle, silloin on kohtisuorainen welwollisuus rientää ja wiedä muassaan pelastajia rantaan. Wielä yhtä siwua tässä asiassa täytyy kosketella. Niitä on sellaisia, ehkä paljonkin, jotka nykyistä lasten turwattomuutta pitäwät Jumalan lähettämänä rangaistuksena, ja jotka sellaisina ehkä wastoinmielisesti näkewät susien pyytämistä, ikään kuin mentäisiin Jumalata asettamaan hänen rangaistuksistaan. Kumminkin sen saa kuulla, "että ihminen ei mitään woi noiden susien kanssa, turhaa hänen on koettaakin; sillä ne owat kerran sallitut. Pitää waan rukoilla häntä". Se on hywä, että ihminen saa rukouksessa lohdutuksen ja rukoukseen luottaa, se on ihmisen lohduttawin oikeus; mutta rukous ilman ihmisten omaa pyrkimistä sen woiman mukaan, jonka hän on saanut, on kauheaa Jumalan kiusaamista, sen uskaltanee sanoa. Ellei niin olisi, miksi peltojakaan kylwetään. Miks' ei waan rukoilla tulewan wuoden satoa ja ensi wuonna korjata mahtawaa laihoa. Niin tässäkin. Ei Jumala susia komenna. Sen tähden on hän antanut ihmisille järjen, keksimisky'yn, ruudit ja lyijyt, jahtiwoudit ja hallituskunnat. Tähän asti susien surmaamista lapsista ei ole tietysti mitään melua pitämistä. Kyllä he jo, kamalan lopun täältä saatuansa, lepääwät iankaikkisessa lewossa, olkoon sitte niin, että heidän suojeluksekseen täällä tarpeeksi tehtiin, tahi ei tehty. Mutta kun tätä edellistä kirjoitimme, saimme uusia sanomalehtiä, joissa kerrottiin, että sudet taas owat yhden tappaneet ja oliwat toisen tappamaisillaan. Kysymys lasten turwallisuudesta tulee siis yhä hirwittäwämmäksi. Niiden lapsukaisten hengen puolesta, joiden surullinen arpa on taas wuorostaan tulla susien rawinnoksi ja jotka tehokkaammilla keinoilla ehkä saataisiin pelastetuiksi, lienee lupa rukoilla maallista ja taiwaallista hallitustamme saada tehokkaampaa suojelusta lapsillemme! Tätä nykyiset toimenpiteet owat tietäälsemme seuraawat: ensimmäiseksi susien häwittämistä warten Nousiaisten, Mynämäen ja naapuripitäjien metsissä on asetettu toistakymmentä sudentappajaa, jotka saawat suostutun päiwäpalkan sekä sata markkaa (sitä palkintoa eiwät muut saa, kuin nämät warsinaiset sudenpyytäjät) jokaisesta tapetusta sudesta. Sen lisäksi tulee tietysti wielä se palkkio, minkä asianomainen kunta ehkä maksaa; toiseksi on määrätty wiiden sadan markan palkinto sille, joka tappaa sellaisen suden, joka todistettawasti hyökkää ihmisten päälle. Rahapalkinnoista olemme jo tässä edellisessä puhuneet. Jos rahapalkinnot olisiwat ainoat käytettäwissä olewat keinot, saisiwat ne olla moninkertaisesti suuremmat silloin kuin suuren osan maakunnan, Rihtiniemeltä Auran rannalle, lasten henki on turwattawa. Mitä wiidensadan markan palkintoon tulee, sopinee kysyä, mikä merkitys sillä on. Jos susi päälle hyökkää ja jos silloin ase käsissä on, kyllä silloin sitä tappaa kokee, waikka wielä maksamaankin joutuisi. Ja useammassa tapauksessa lienee tuo todistus tulla niin waikeaksi, ettei koko palkinto tule paljon huomioon. Se on waan satunnainen palkinto sille onnelliselle, joka warustettuna sattuu silloin olla läsnä, kun susi hyökkää jonkun päälle; sen woi sattumuksessa saada, mutta sellaista sattumusta ei osaa etsiä, eikä palkinto siis sellaisena aikaan saa tehokkaampaa sudenpyyntiä. Tuo kauhea witsaus on wielä waan Lounais-Suomen witsaus. Mutta saawatko nuo ihmisudet wielä elää yli tämän talwen, kuten saiwat yli wiime talwen, pesiä ja ruokkia poikiansa meidän lastemme lihalla, kyllä on peljättäwä, että kaswattawat kaukoja muillekin witsaukseksi.
Sanomia Turusta 135 17.11.1881, 1-2.
Mitä nyt tänä talwena tehdään susia wastaan? Kun nyt talwi taas on tulemassa, jolloin paraiten woipi susia hätyyttää - monen mielestä ainoastaan silloin woi toiwoa jotakin menestystä - niin kysyy warmaankin moni huolestunut äiti, moni isä, sisar ja weli, joiden pienoisia surmaawat sudet yhä wielä owat uhkaamassa, mitä nyt aiotaan tehdä näiden petojen häwittämiseksi, kun wiime talwen kaikki ponnistukset eiwät tuottaneet mitään apua. Wiime talwen kokemukset sekä hallituksen että kuntien ja yksityisten toimista eiwät toki saa mieltämme lannistaa ja "wahingosta wiisaina" täytyy kaikkien, hallituksen, kuntien ja yksityisten wielä suuremmalla innolla ja suuremmassa määrässä panna toimeen tätä sotaa susia wastaan, joka ei saa loppua muulla tawoin kuin petojen surmalla. Jopa kuuluukin hallitus, niin kuin toisessa paikassa lehdessämme on luettawana, kohta olewan walmis ryhtymään suurenlaisiin toimiin, jotka, jos hallitus noudattaa tätä warten asetetun komitean tekemiä ehdoituksia, tarkoittawat kaikkien keinojen käyttämistä, joita waan tätä nykyä tunnetaan; eikä hallitus tietysti myöskään rupee waroja säästämään, niin että saapi toiwoa jotakin woitawan tällä tawoin saawuttaa. Kuitenkin riippuwat nämätkin toimet paljon onnen nojasta ja erittäinkin lienee waikeata löytää sopiwa johtaja, josta kuitenkin yrityksien onnistuminen suuressa määrässä riippuu. Hänellä ei ainoastaan pidäkään olewan tietoja ja taitoa tänlaisessa metsästyksessä waan myöskin sitä intoa ja toimeliaisuutta, että hän saa sekä wirkamiehiä että kuntia ja yksityisiä antamaan asialle sitä apua kuin he woiwat ja heidän pitää antaa. Samalla kuin siis toiwomme, että hallituksen yritykset kaikella tawoin onnistuisiwat, täytyy meidän kuitenkin waroittaa niin kokonaan luottamasta niihin, että nyt käytäisiin istumaan kädet ristissä tuolla tawallisella huokauksella: "kyllä Kruunu asian toimittaa." Päinwastoin kehoitamme wieläkin jokaista ihmisystäwää koittamaan niitä keinoja, joita hän tuntee tai joista hän woi tietoja saada, ja pyytäisimme hallitusta waikka wieläkin koroittamaan tapporahoja, jotta sekin lisäisi yksityisten intoa, että he tietäwät onnistuessaan saawan waiwansa palkituksi. Mitä pyyntökeinoihin tulee niin sietää ehkä muistuttaa, samoin kuin eräässä ruotsinkielisessä lehdessä on nähty, että suurimmat sudenajot olisiwat jätettäwät siksi kuin hallituksen asettamat johtajat woiwat ruweta niitä oikein järjestämään, sillä muuten woiwat sudet tulla niin aroiksi että owat warsin waikeat saawuttaa. Mutta sillä wälin kun odotetaan näitten tuumien toimeen panemista ja onnistumista, on se jokaisen omatunnon asia pitää lapsistansa niin tarkka waari etteiwät woi joutua susien saaliiksi. Mutta onko se mahdollista, kysynee moni, kun sudet syöksiwät lapsien perässä ja porstuoihinkin ja wiewät ne melkein käsiemme wälistä? Tähän pyydämme wastata toisella wastakysymyksellä: kummanko sinä äiti tai isä ennen teet, annatko suden silmiesi alta ryöstää lapsesi, jonka raadeltuja jäännöksiä sinä sitte löydät tuolla täällä metsissä, wai tahdotko nähdä lapsestasi se suuri waiwa ett'et laske sitä menemään pirtin owesta ulos askeltakaan ilman että sitä on aikaihminen suojaamassa? Me tiedämme, että jokainen isä ja äiti epäilemättäkään walitsisi jälkimmäisen kohdan, mutta wastus on siinä, että ei kukaan tahdo uskoa, että juuri hänen olisi tällainen walikoiminen tehtäwä, ja tästä syntyy hänessä huolimattomuus ja sudelle ehkä tilaisuus uuteen lapsenmurhaan. Mutta jos hän tahtoo wälttää huolimattomuudestaan silloin syntywiä oman tunnon waiwoja, niin warokoon lapsiaan, mitä ei lienekään niin warsin waikea asia nyt kun kylmimmät ilmat muutenkin pitäwät lapsia tuwan nurkkien sisällä.
Aura 46 18.11.1881, 1.
Koiraweron lakkauttamisesta maalla. Keisarillinen asetus weron maksamisesta koirista, toukokuun 20. päivä 1878, annettiin, kuten tiedämme, koirissa ilmestyneen raiwotaudin eli wesikauhun häätämiseksi. Asetuksen tarkoitus oli siis hywä. Mutta syystä kysyttäneen jo, onko tämä asetus, epäkohtia synnyttämättä, täyttänyt tarkoitustaan? Siihen woimme wastata: ei suinkaan. Sillä onpa useita raiwotaudin kohtauksia wiime aikoinakin ilmestynyt maamme pääkaupungista Helsingissä. Suoranaisena seurauksena koiraweron säätämisestä on ollut, että koirien luku maalla on melkoisessa määrässä wähentynyt. Lukemattomat wähäwaraiset talolliset, melkein kaikki torpparit ja mökkiläiset maalla owat weron tähden, joka määrättiin tasaarwoiseksi miehen henkiweron kanssa, häwittäneet uskolliset ja walppaat wahtinsa; ainoastaan joku rikas talollinen, kartanon omistaja ja herrasmies on pidättänyt itsellensä tällaisen uskollisen palwelijan ja towerin. Samalla kun koirien sukua näin suurissa määrin wähennettiin, häwitettiin joko tieten tahi tietämättä sen kautta maaseudun melkein ainoa polisiwoima warkaita ja metsäpetoja wastaan. Eipä ihmettä siis, että nykyään yhä tiheämpään saamme kuulla sydäntä särkewiä, kauhistuttawia ja kansalliskunniatamme loukkaawia kertomuksia, miten sudet ja ilwekset - nuo metsän julmat pedot - oman kotimme nurkilta, omain huoneidemme owilta, tempaawat yhden lapsen toisen perään kauheaan kitaansa. Metsänpedot ja warkaat jätettiin siten rauhassa, ilman hallin haukkumatta, kennenkään estelemättä, huomaamatta harjoittamaan ilkitöitään. Tämän surkean epäkohdan luulemme suureksi osaksi syntyneen koiraweron säätämisestä. Sillä koirat oiwalliset - kun niitä on - jos kohta eiwät itse wälittömästi woikaan estää tällaisia tapahtumia, owat kuitenkin omiansa haukunnallansa herättämään ihmisten huomiota waaran hetkenä ja siten wälillisesti waikuttamaan waaran poistamiseksi. Edellisen johdosta nousee siis luonnollisesti kysymys: onko parempi poistaa koirawero maalla ja muulla tawalla estää raiwotaudin lewiämistä, taikka pidättää koirawero ja jättää turwallisuutemme, warkaiden ja petojen suhteen, waaraan? Kysymykseen kokonaisuudessaan sopinee wastata: koska raiwotaudin ilmestymistä ei woi koiraweron kautta kokonansa estää, se kun näkyy tarttuwan weron-alaisiinkin koiriin, niin on helpompi suojella itseänsä ja omiansa raiwotaudin oireita osoittawia koiria wastaan, ampumalla ne kuoliaaksi, kuin salaisesti ympärillämme wäijywiä metsänpetoja ja warkaita wastaan. Selwä johtopäätöksemme tästä on, että koirawero maalla, jossa raiwotaudin kohtauksetkin owat olleet harwinaisia, on lakkautettawa. Mutta jos koiraweron lakkauttamista maalla kokonaisuudessaan katsottaisiin wielä raiwotaudin kannalta arweluttawaksi ja waaralliseksi asiaksi, olisi se kuitenkin muutamilla rajoituksilla aikaan saatawa. Luulimme asian paljon paranewan sitenkin, jos säädettäisiin, että kullakin asuintilalla* maalla saadaan werottomasti pitää yksi koira, mutta jokaisesta koirasta siitä päälle on koiran omistaja welwollinen maksamaan asetuksessa säädetyn weron. Mitä sitä wastoin tulee koiraweron lakkauttamiseen kaupungeissa, joissa on järjestetty ja riittäwä polisiwoima olemassa ja joissa koiria pidetään enemmän hywin kuin tarpeen tähden, emme katso sitä suotawaksi; sillä kaupungissa, kuten olemme tulleet huomaamaan, joissa kesän helle on rasittawa ja ilma lukuisan ja ahtaasti asuwan wäestön tähden pilaantunut, ilmestyy raiwotauti pikemmin kuin maalla, missä sekä ihmiset että koirat owat tilaisuudessa hengittää raitista ilmaa, eiwätkä tarwitse olla toinen toistensa tiellä ja jaloissa. Kaupungeissa sitä paitsi suuren wäenliikkeen tähden on walloillaan olewasta raiwotautisesta koirasta suurempi waara tarjolla kuin maalla, jossa sellainen koira tulisi tilaisuuteen wahingoittamaan useampia henkilöitä kerrallaan. Katsoisimme siis parhaaksi pysyttää koirawero entisellään maamme kaupungeissa ja kauppaloissa. Sen suhteen mitä tässä olemme esiin tuoneet, toiwoisimme että joku kunn. talollissäädyn edusmies ottaisi tämän asian suosiolliseen huomioonsa ja walmistaisi siitä ensitulewille waltiopäiwille pyyntöesityksen, tarkoittawa koiraweron lakkauttamista tahi rajoittamista maalla, wakuutetut kun olemme siitä, että se tulisi saamaan yleistä kannatusta ja olemaan yhtenä tärkeänä askeleena pienokaisten lastemme turwallisuudelle.**
*Tällä yhteisnimellä tahtoisimme merkitä kutakin kartanoa, taloa, torppaa, mökkiä ja muun nimellistä asuttawaa asuinrakennusta maalla.
** Toim. muistutus. Ensi waltiopäiwille annetaan, kuten warmalta taholta kuulleet olemme, keis. esitys koiraweron lakkauttamisesta maalla.
Uusi Suometar 279 2.12.1881, 1.
Sudet, koirat ja koirawero.* Susien tuhotyö: Länsi-Suomessa owat päiwän tärkeimpiä tapahtumia. Haikealla mielellä on usein saanut lukea sanomalehdistä: "Taas susi wienyt lapsen". Nämä ikäwät kuulumiset owat antaneet paljon miettimisen aihetta sekä hallitukselle että yleisölle. Yksi on sanonut yhtä, toinen toista, siispä minäkin sanon jotakin. Onpa nykyään näkynyt sanomalehdissäkin arweluita, että muka sudet syöwät lapsia sen tähden että on koirawero olemassa. On myöskin kuulunut ääniä, että ensi waltiopäiwille annettaisiin esitys koiraweron lakkauttamisesta. Mutta jättäisiwätköhän sudet lapsemme rauhaan kohta kuin koirawero lakkautettaisiin? Ennen kuin wastaamme tähän kysymykseen, tarkastetaanpa hiukan mitä on koirista hyötyä, mitä wahinkoa, ja sen tehtyämme luulen että saamme selwille: owatko sudet alkaneet syödä lapsia koiraweron tähden wai ei. Olen kuullut koiran omistajan sanowan: koira on huwi ja hyöty! Koira torjuu sudet, jotka waaniwat lapsiamme. Koira on pelastanut ihmishenkiäkin. Koira on uskollinen talon wahti warkaita wastaan. Koira on erittäin tärkeä metsästyksessä. Ja joku rikas lisännee että koira torjuu kerjäläisetkin taloistamme. Hupi tosiaan saattaa koira olla sen omistajalle ja ehkä lapsillekin, mutta kun lasketaan sen ruotto, wero ja wahingot, mitä se tekee, niin on se liian kallista hupia, warsinkin wähäwaraiselle. Koiran suosijat wäittäwät, että kun koirista piti ruweta weroa maksamaan, niin koirat luonnollisesti wäheniwät ja sudet alkoiwat ahdistella ihmisiä, johon todistukseksi sopii ottaa ne monet lapset, jotka, walitettawasti kyllä, nykyään owat joutuneet susien ruo'aksi. Myönnettäwä totuus on, että koirawero waikutti sen, että koirat wäheniwät, mutta se ei ole totta että sudet sen wuoksi owat ruwenneet ihmisiä hätyyttämään. Otaksutaanpa että koirawero lakkautettaisiin ja jokainen, jolla suinkin waraa olisi, hankkisi itselleen koiran - ison ja wihaisen tietysti - muka lapsien wartijaksi susia wastaan. Minä, waikka en ole profeetta, ennustan että niiltä juuri useimmin joutuisi lapsi suden saaliiksi, joilla koira on, siitä luonnollisesta syystä, että nälkäinen susi, koiran haukunnan kuultuaan, tulee sitä waanimaan, mutta onneksensa huomaa myöskin saatawissa olewan lapsen, taikkapa useammankin. Otaksua myös sopii, että lapset paraillaan koiran kanssa leikkiwät, kun susi tulee; silloin koira, joka on sukkelampi, kerkeää pakoon, mutta lapsi tahi lapset, jos susia sattuisi olemaan useampia, joutuisiwat susien saaliiksi. Olen tosin kuullut, että isot ja äkäiset koirat owat tapelleet susien kanssa ja jolloinkin säilyttäneet henkensä, mutta tuskin on koskaan kukaan kuullut että koira ilman minkäänlaisetta awutta, olisi sudelta hengen ottanut, waan leikki on tawallisesti päättynyt päinwastaisesti; sen olen minä ja moni muu kuullut. Mutta warkaat, niitähän koira wahtaa. No niin. Olipa kerran muutamassa talossa uskollinen "wahti", se oli iso, wihainen ja walpas; makasi kesällä ja talwella yötkin ulkona. Isäntä, samoin kuin muutkin talossa olewat, makasiwat yönsä lewollisina, kun eiwät kuulleet "wahdin" haukuntaa. Mutta eräänä pimeänä yönä tapahtui talossa suuri warkaus; no sitäkös ihmetteli isäntä ja kaikki ihmiset, kun warastettiin waikka oli "wahti" wahdissa. Jonkun ajan kuluttua saatiin waras kuitenkin kiinni, joka tunnusti wihdoin törkeän tekonsa ja selitti minkä tähden oli "wahtikin" waiti; hän lausui melkein näin: "koiran tuttawaksi woi kyllä päästä, koska woi päästä ihmisenkin tuttawaksi, ja siihen on keinoja monta. Jos ei yksi keino auta, niin auttaahan joku toinen, eikä ihminen, eikäpä koirakaan ystäwäänsä hauku, kun se kerran sen tuntee; ja jos kumppanien wuoksi täytyykin sanoa useita kertoja: "huuti wahti", niin loppuu murina kuitenkin, kun antaa wahdille wähän lahjaa, jota saamaan sen woi edeltäpäin opettaa; mutta sillä kertaa kun warkaus on tapahtuwa, antaa semmoisen lahjan, jossa on hetkeksi työtä; panee esimerkiksi suolatonta woita sarwen sisälle". Tämän kuultuani pidän koiraa huonona, järjettömänä wahtina. Mitä metsästykseen tulee, on myönnettäwä, että koirain kanssa metsästäminen on tawallansa huwitus ja hyötykin, kenties yhdelle sadasta, tahi kuin tarkemmin lasketaan ehkä waan yhdelle tuhannesta metsästäjästä, mutta sitä wastaan warmaan tiedetään - puhumatta lintuin ja jänisten pojista - että joka kesä tulee lukematon joukko lampaita ja karitsoita päiwiltä pois, ettei wuosikausiin susia tahi ilweksiä ole seuduilla kuulunut ja wielä wähemmin näkynyt, juuri näiden erinomaisten metsästyskoirain tähden, jota koiran rakastajat tawallisesti eiwät usko waikka heille ilmoitetaankin asia. Wastaus on tawallisesti waan lyhyt ja järkähtämätön: "ei minun koirani tapa eikä syö lampaita, minä takaan sen". Kun wielä mainitsen, että monen köyhän lapsen täytyy nälkäisenä palata rikkaan portilta, juuri noiden tarpeettomain koirien tähden, jotta köyhille ja huonosti puetuille owatkin paljoa wihaisemmat kuin hywin puetuille, sillä niin wiisas koirakin on, että hän kun on oppinut näkemään hywin puettujen olewan isäntänsä ystäwiä, ja usein kieltäwän heitä haukkumasta, tottuu wiimein ystäwällisesti kieputtamaan häntäänsä kaikille hywin puetuille, olkoonpa se sitten tunnettu tahi tuntematon, niin pyydän arwoisaa lukijaa laskemaan mitä koirain ruotto (syöttiläshewosia lukuun ottamatta) maallemme wuotuisesti maksaa? Siitä luulen tulewan melkoisen summan, jolla köyhinä wuosina woitaisiin monta ihmishenkeä estää nälkään nääntymästä. Minun ajatukseni on lyhyesti se, että kohta alkawilla waltiopäiwillä joku tekisi pyyntöesityksen koiraweron lisäämisestä, ja mielestäni sitensaadut rahat sopisiwat hywin käyttää ihmissyöjäin petojen häwittämiseen. Ja jospa joku koiran omistaja, koiraweron paikallaan pysymisen tahi lisäämisen wuoksi, näkisikin sopiwimmaksi päiwiltä pois ottaa koiransa ja yhteiset warat - ainoastaan koirawerorahat - sen kautta wähä wähentyisiwätkin, niin tämä tappio ei warmaankaan olisi maallemme mikään wahinko; sillä koirien - noiden susien houkuttelijain ihmis-asunnoille - wähentymisen tähden moni lapsiraukka saisi henkensä pitää ja kaswanunna waikuttaa maamme ja kansamme hyödyksi ja onneksi.
* Emme ole tahtoneet kieltää sijaa seuraawalta kirjoitukselta, waikk'emme siinä lausuttuja arweluja hywäksy.
Uusi Suometar 22 27.1.1882, 3.
Olisi luullut lyhyemmän sekä ajan että kuololistan riittäwän siihen että asianomaiset, etupäässä paikan asukaaat ja sitten hallitus olisiwat ryhtyneet mitä tehokkaimpiin toimiin sutten häwittämiseksi. Waan tästäpä juuri tulikin meidän yhteiskuntamme heikkous ilmi, joka on syynä siihen, että tuommoiset lapsen ryöstöt ensinkään woiwat olla mahdollisia, sillä joka wähänkään seurasi sanomalehtien kertomuksia näistä tapauksista, huomasi helposti, että seudun asukkaat tuskin ollenkaan oliwat kykenewiä tai edes halukkaitakaan suden ajoon. Senpä tähden woi sanomalehdillä lukeakin paitsi jo ylempänä mainittua tapausta kertomuksia semmoisia, kuin että susia wäijyi selkeällä päiwälläkin aiwan kylien ympärillä, waan ei ihmeeksikään samalla kerrottu kylän miesten pyssyineen ja koirineen lähteneen niitä ajamaan. Näyttääpä kuin sen seudun rahwaalla ei olisi ollenkaan kelwollisia ampuma-aseita, tai jos niitä on, ettei niitä osata käyttää. Toiseksi pistää silmään, että koirat eiwät koskaan woineet joutua awuksi hätään, koska ne siellä, niin kuin muuallakin maaseuduilla, owat melkein kokonaan kadonneet talonpojan kartanolta koiraweron waikutuksesta.
Kansanvalistus-seuran kalenteri 1883
Jos taas tarkastaa maamme siwistyneitä, joilta woisi waatia enemmän, niin huomaa, etteiwät hekään ole täyttäneet kohtuullisimpiakaan waatimuksia tässä suhteessa. Sitä todistaa sekin seikka, että he esimerkiksi eiwät näy sentään wertaa tuntewan maamme petoeläimiä, että olisiwat warmaan tienneet, mitä lajia ne pedot oliwat, jotka lapsia tappoiwat. Sitenpä on selitettäwä se kummallinen seikka, että puhuessa noista lapsen ryöstöistä sekä suullisesti, että sanomalehdillä nimet susi ja susi-ilwes alinomaa waihteliwat semmoisessa sekasorrossa, että näytti, kun jos ne niiden käyttäjäin mielestä olisiwat tarkoittaneet joko samaa tai ainakin kahta yhtä waarallista ja toisiinsa werrattawaa petoa. Tästä lienee paikallaan siwumennen mainita, että maamme ilwekset, kuten tunnettu, owat kaikki samaa lajia, ainoastaan waihetellen karwaltaan siten, että muutamat owat yksiwärisiä, ruskeanharmaita (kettu-ilweksiä), toiset hiukan mustatäpläisiä etu- ja takajalkain ulkokupeilta ja pitkin selkää kaksi hännän juuressa yhtywää mustaa juowaa (susi-ilweksiä), ja wiimein kolmas muoto yleensä täplikäs ja kolme mustaa juowaa pitkin selkää (kissa-ilwes). Samasta pesueesta on nähty syntywän kaikkea kolmea karwan muotoa. On myöskin todistettu seikka, että ilwes, waikka se olisi kuinkakin turmiollinen lampaille ja muille pienemmille eläimille, ei koskaan karkaa ihmisen päälle, ellei sitä haawoiteta. Kaikille metsämiehille on myöskin hywin tunnettu, että ilwes on paljon tyhmempi eläin ja helpompi pyytää, kuin susi. Kun nyt muistaa, että niin kutsuttua susi-ilwestä pidettiin suden wertaisena, niin woi helposti arwata, mitä siitä seuraa. Maamme siwistyneiltä metsämiehiltä olisi toiseksi woinut odottaa, että ainakin he olisiwat tarkoin tienneet, miten susia on hätyytettäwä ja waiwojaan säästämättä koetelleet johtaa talonpoikia tekemään parastaan. Yleiseen on kuitenkin tunnettu, kuinka wähän he tässä suhteessa tekiwät. Sitä tuskin tarwinnee sanoa, että löytyy yksityisiä kiitettäwiä poikkeuksia, joihin nämä muistutukset eiwät satu. Hallitus koetti tapporahoja korottamalla kehoittaa sekä yksityisiä että kuntia lasten ryöwäreitä hätyyttämään, waan lupasi susi-ilweksestä yhtä suuren tapporahan kuin sudestakin. Samoin tekiwät paikoitellen kunnatkin. Seuraus oli, että muutamat metsämiehet kyllä meniwät petoja hätyyttämään, waan tappoiwat melkein ainoastaan ilweksiä, joita kuitenkin kaikkia karwastaan huolimatta sanottiin susi-ilweksiksi, waikka todellisia susi-ilwes muotoja muutoin löytyy miltei wähimmin. Näitä tapauksia sanomalehdet sitten uskollisesti kertoiwat yleisölle ikään kuin lasten waara siten olisi wähentynyt. Tätä todistakoon seuraawat numerot: heinäkuusta wuodesta 1880 syyskuun keskipaikoille wuoteen 1881 tapettiin lasten ryöstöseudulla Turun läänissä 6 emäsutta, 13 suden penikkaa, 45 emä ilwestä ja 5 ilweksen poikaa. Kerrankin mainittiin kewäällä wuodesta 1881 Hufwudstadsbladetissa päällekirjoituksella "suden jahti", kuinka Kotkan seuduilla oli tapettu 11 susi-ilwestä ja 1 susi. Täten ollen ei liene kummallista, että waikka talwella 1880-1881 tapettiin niin monta susi-ilwestä ynnä muutamia susia, lapsen murhat seuraawaksi kesäksi eiwät wähentyneet, waan päinwastoin eteniwät."
Kansanvalistus-seuran kalenteri 1883.
Susi-ilvesten perässä kulkivat monet metsästäjät. Näistä mainittiin myös Vornanen poikineen. Itse uhkaan ei puututtu, vaan toimeentulo otettiin helposti sieltä, missä se maksettiin. Eräs otsikossa mainittu seikka nousee myös esille seuraavassa kirjoituksessa: "Muuten on ainakin Ruotsissa warmasti huomattu, että muutamat metsästäjät warsin säästiwät wanhoja susia, toiwoen wielä wastakin saawansa hywän ansion niiden pennuilla. Hra Thuring kertoo samaten Turun puolella tawanneensa suden tappajan, joka 10:nä wuotena oli löytänyt suden pesän pieneltä alueelta, noin 3 wirstaa läpimitaten ja tappanut yhteensä 58 suden penikkaa. Näin ei olisi ihmeellistä jos köyhä metsämies emäsusia säästäen ennen ajattelisi omaa etuansa, kuin niitä tappamalla hyödyttäisi yhteiskuntaa."
Kansanvalistus-seuran kalenteri 1883.