Saatana 1995

Elämä oli ankeaa vuonna 1995 (vaikka jääkiekon maailmanmestaruutta juhlittiinkin). Laman jälkipuristus tuntui vielä ja oma elämä maistui kissan kuselta. Lukuisat valvotut yöt omituisine unineen johdattelivat minut piirtämään ja kertomaan sen, mitä olin mielessäni nähnyt. Näin syntyi Saatana (1995). 
Se oli ensimmäinen "uuden tyylin" pitkä albumi, jossa rupesin revittelemään kerronnalla aiempaa vapaammin. Tarina kertoo miehestä, joka kuolemansa jälkeen lupaa pelastaa maailman pahalta. Tehtävä on kuitenkin vaikea ja pian mies sortuu viinaan ja naisiin. Vasta kun Jeesus uhrautuu ihmiskunnan puolesta (toistamiseen), hän tajuaa lupauksensa tärkeyden. Mutta silloin taitaa olla jo liian myöhäistä...

TAKAISIN <<